perjantai, 6. helmikuu 2026

Unten verho

Noin neljä miljoonaa vuotta sitten Aurinkokunnan ohitti kaksi kulkuria, noin 13 kertaa Aurinkoa massiivisempaa tähteä. Nuo kaksi tähteä ovat nimeltään Mirzam ja Adhara ja ne sijaitsevat nykyisin Ison Koiran tähdistössä (Tähdet ja Avaruus 1/2026). Ohituksen aikaan ne näkyivät Maankin taivaalla kaikkein kirkkaimpina tähtinä, heti Auringon jälkeen.

Mirzam-nimi on johdettu arabiasta ja se tarkoittaa ”tiedottajaa”. Adhara tarkoittaa arabiaksi ”neitsyitä” tai sanskriitiksi ”tukea”, ”perustusta”.

Ohi kulkeneet tähdet repivät mennessään Aurinkoa ympäröivää harvaa kaasuvaippaa, ”Unten verhoa”. Ne ionisoivat sitä paikoin eli repäisivät elektroneja irti atomeistaan.

Kun verhon värähtelyitä on analysoitu taajuusmuuntimella korvin kuultaviksi, kuuluu lujia, metallisia ääniä. Kuin kaikki Rooman kirkonkellot pauhaisivat yhtä aikaa.

sunnuntai, 18. tammikuu 2026

Merisää

Ulappa on hiljainen
olemassaolon rajoilla
kuin lokin lento.
Matalana vyöryvä aalto
paljastaa syntymättömän.
Kun maa katoaa näkyvistä
katoaa itse itseltään.
Kalbådagrundin tiedot puuttuvat.

torstai, 15. tammikuu 2026

Metsän eläimet

Taavetti. Typerä paikannimi. Se tuli tutuksi asevelvollisuuteni aikoihin palatessani lomilta kuninkaalliseen ratsuväkipataljoonaan. Riihimäki-Lahti-Kouvola-Taavetti-Luumäki-Lappeenranta.
 
Ratsuväkipataljoonan ratsut oli korvattu huonokuntoisilla polkupyörillä. Niillä ajellessa oli vaikea uskoa, että polkupyörämekaanikoiksi valituille varusmiehille olisi ollut minkäänlaisia laatuvaatimuksia. Heillä toki oli lokoisat päivät. Sai olla päivät pitkät pajalla, leppoisan vanhan ylivääpelin valvonnassa. Sieltä pääsi illan tullen livahtamaan sotilaskotiin ja sieltä suoraan omaan tupaan nukkumaan.
 
Metsäharjoituksiin ajettiin polkupyörin. Matkalla ylämäet poljettiin täysillä ja alamäissä jarruteltiin. Että oikein vituttaisi. Metsässä kulkiessa tulin tuolloin ensi kertaa kiinnittäneeksi huomiota metsäneläimiin, joita tosin harvoin näki. Mutta silloin kun niitä näki, tuli tunne, että ne tiesivät jotakin, mitä ihminen ei tiedä. Että ne olivat perillä jostakin mysteeristä. Tämä tunne on säilynyt siitä lähtien. Ehkä ne siksikin välttelevät ihmistä.
 
Kerran, kun ajoimme pyörillä keskellä yötä jossain saatanan korvessa, jäin jälkeen muista kaaduttuani. Makasin lumihangessa huuruisen hetken. Oli aivan hiljaista. Silloin kuusen oksalle lennähti yksinäinen lehtopöllö. Se katsoi minua höyhenpuku pörheänä ja kysyi: ”Mitä”? Vastasin, että ei mitään, että lepään hieman ja jatkan kohta matkaa. Se sanoi: ”Lyhyitä ovat sinun matkasi, mutta pitempi on mielen matka loputtomasta yöstä aurinkojen valoon. Autuaita ovat kiitolliset, sillä heidän on syvimmät pyörteet. Autuaita ovat vaeltajat, sillä heidän on tuimat tuulet. Ja heillä on oleva rakastuneen katse, kuin nuorilla, ja uudistunut mieli. On annettava periksi. Heijaa”.
Sitten se katosi. Minä nousin ylös. Kaikki vaatteeni olivat poissa, jäin nojailemaan polkupyörääni ja nukahdin.

torstai, 1. tammikuu 2026

Esikoinen

Saaren männyt
tähyävät latvat kallellaan
kohmeista merta
Maa ja kallio ovat vaiti
Yksinäinen telkkä sukeltelee syvänteen reunalla.
Kaukana ulapalla taivas on kirkas
Siellä on kesä.

perjantai, 19. joulukuu 2025

Tyttö ja lokki

Tyttö kahlailee itsekseen hyräillen suihkualtaassa,
lokki peseytyy.
Tytön paljaat sääret ja linnun valkeat siivet
sädehtivät auringossa.
Onnen raukea hetki:
tyttö ja lokki, yhtä.