Setä kertoi maalla meille lapsille monta kertaa saman tarinan, ääni rahisten, viinalta lemuten. Hän tuli mökille aina viikonlopuksi. Viikolla hän oli teurastamolla töissä lihanleikkaajana. Hän kertoi kaataneensa pihaltaan suuren koivun. Muistan sen puun. Se lauloi auringolle ja sen lehdet kimmelsivät kuin taivaan tähdet. Kun puu rysähti pihaan, sen laulu vaikeni, kuin grammarista olisi katkaistu virta. Latvassa oli linnunpesä ja siinä kolme poikasta, jotka lojuivat siivet levällään maassa. Setä heitti ne lautasen kokoisilta kämmeniltään ilmaan. Ensimmäisellä kerralla ne räpistelivät kovasti, mutta putosivat maahan. Toisellakin heitolla ne putosivat. Kolmas heitto ylsi korkeimmalle ja nyt poikaset pääsivät lentoon ja katosivat taivaalle. Sitä ennen ne kiersivät sedän mökin kerran, kuin olisivat sanoneet: ”Kiitos, kiltti setä!”. Tämä versio oli tarkoitettu meille hyväuskoisille. Oikeasti näin ei käynyt. Samana iltana setä avasi mökkinsä ikkunan, sytytti tupakan ja syljeskeli pieniä luita suupielestään.