Minä yskäisin ja minä yskäisin merkitsevästi. Tämä tarkoittaa sitä, että suustani jatkuvasti ulos pyristelevä kieleni venyi parhaimpaan pituuteensa ja ulottui huoneen toiselle puolen, jossa se tarttui tuolin jalkaan ja vetäisi tuolin kumoon. Olin niin keskittynyt tähän toimenpiteeseen, etten ollenkaan huomannut, että tuolilla istui joku, kunnes tajusin hänen lojuvan maassa pitkin pituuttaan. Pelästyin kovasti, sillä hän oli entinen pankinjohtaja, jolla oli ollut hermoromahdus ja kaikki; nyt hän oli eläkkeellä. Hänellä oli kaksi pitkätukkaista poikaa, jotka soittivat kitaraa. Olin aina ihmetellyt sitä, kuinka vapaata heillä oli kotona, he olivat saaneet maistaa viinaakin, jota eräs heidän serkkunsa oli tuonut Venäjältä, tai silloin se oli vielä Neuvostoliitto. Pojat eivät suhtautuneet minuun oikein vakavasti, kun selitin heille jotakin; he katsoivat toisiinsa virnistellen ja se sai oloni tuntumaan hämmentyneeltä. Minulla ei ollut nyt muuta mahdollisuutta kuin mennä pankinjohtajan luo, auttaa hänet maasta ylös ja pyytää anteeksi niin kauniisti kuin taisin. Se ei auttanut, hän oli hyvin vihainen ja sanoi tekevänsä minusta ilmoituksen vanhemmilleni. Sitä olisin halunnut kaikin keinoin välttää, sillä olin vasta koeajalla uudessa perheessäni. Hän ilmiselvästi nautti tästä sattumalta tarjoutuneesta tilaisuudestaan käyttää ylitseni valtaa. Hän käveli huoneen poikki kovaäänisesti kenkiään kopsutellen ja meni ulos.