Pekka ja Mikko ovat kuin kaksoset, mutta eivät sukua. Heillä on jöreät harjakset, pitkiä he eivät ole, mutta eivät lyhyitäkään, vaan täsmälleen samanpituisia. Heidän kasvonpiirteensä muistuttavat peilikuvan tavoin toisiaan, ne tuovat mieleen kalvakkaan lokin.  He ovat aina yhdessä, mutta kummallakin on oma asunto neljän kilometrin kolmensadan metrin päässä toisistaan. Tehtaalla viljelty sanaparsi ”Jos Pekka ei lähde, ei lähde Mikkokaan” liittyi alun perin siihen, ettei heistä kumpikaan osallistunut mihinkään tapahtumaan ilman toista. Myöhemmin sanonnalle on tullut uusia merkityksiä. Se on alkanut tarkoittaa yleisesti tiettyjä asioita, joita ei tarvitse sitten enää niin tarkasti selittää. Joskus se tarkoittaa samaa kuin”satoi tai paistoi”, joskus taas ihan muuta. Esimerkiksi, johtaja voi kokouksessa käsitellä vuosibudjettia ja todeta isoa vatsaansa hytkytellen jonkin kuluerän poistoista: "Ei lähde Pekka, ei Mikko, eikä taseesta lukko".

Pekka ja Mikko ajavat muovikalvoa erveepalla. Hevosmiehiä me ollaan vaan, sanovat Pekka ja Mikko yhdestä suusta, jos heidän työstään joku tulee kyselemään. Ja eräänlaisia ajureitahan he ovatkin. Erveepan käynnistäminen on iso tapahtuma tehtaalla. Ajoa seuramaan tuleva pomo ajaa kaikki ihokarvansa pois käynnistysaamuna ja tyhjentää itsensä. Hän myös onanoi reippaasti oman huoneensa vessassa, jotta olisi aivan tyhjä kaikesta ylimääräisestä painolastista ja mahdollisimman keskittymiskykyinen. Kun hän saapuu halliin valkoisessa puvussaan, tunnelma sähköistyy. Ajurit ovat valmiina, siivoojat ovat valmiina, sihteeri on valmiina, ajoa seuraamaan tulleet muut työntekijät ovat valmiina. On aivan hiljaista, vain erveepa humisee, hiljainen jyly kantautuu sen paksuin pellein peitetystä konehuoneesta. Telat ovat jo kuumat, niiden yllä ilma väreilee.