Pihalle tuli kaupustelija. Pihamme oli korkeiden talojen ympäröimä varjoisa sisäpiha, vain aamupäivällä sinne paistoi aurinko, silloin kun paistoi. Auringonvalo teki pihaan hauskan pyörylän; oli kuin se olisi ollut teatterin näyttämö, aurinko ramppivalona. Juuri tähän lämpimään valopyörylään kaupustelija tavaroineen parkkeerasi. Hänen auki levittämänsä salkun sisältö kimalsi auringossa kuin parhain aarre. Talonmiehen muija ja pari muuta naista villatakeissaan, kädet puuskassa, vaappuivat kohti kaupustelijaa kuin vanhat sorsat ja jäivät juttelemaan. Mietin, lähteäkö tänään rannalle. Oikeastaan minun olisi pitänyt olla kotimiehenä, kun talonmies tulisi tarkistamaan tippuvan vesihanan. Hänellä oli yleisavain eikä hän kuitenkaan kertoisi vanhemmilleni minusta mitään, joten saatoin aivan hyvin lähteä. Pakkasin kassiin uimahousut ja pyyhkeen. En mennyt portaita myöten vaan hivuttauduin ikkunasta ja liu´uin ränniä pitkin alas. Alakerrassa asui pahansuopa ämmä, joka kyttäsi rappukäytävää ja hän olisi laverrellut lähdöstäni äidilleni, jos olisi sen huomannut. Liu´uin alas niin hiljaisesti, ettei kaupustelijakaan huomannut mitään, ennen kuin jo olin pihalla. Uteliaisuuttani en voinut olla käymättä hänen luonaan. Naiset olivat menneet. Hän istui yksin tuolilla ja soitti huuliharppua. Hän tunsi minut, sillä me pojat olimme kerran pelastaneet hänen henkensä. Hän oli kännipäissään pudonnut kyhäämältään lautalta ankkalammikkoon ja olisi hukkunut, ellemme olisi uineet hänen luokseen. Pääsin lautalle ja kiskoin hänet siihen muiden auttaessa. Siitä päivästä lähtien hän oli ystävällinen meitä poikia kohtaan, vaikka aina ennen oli meille kiroillut. Hän esitteli minulle salkkunsa sisältöä, kun kyselin, mikä siellä kimalteli. Hän sanoi ostaneensa kartanon huutokaupasta erän hopeahaarukoita ja  –veitsiä. Kumarruin katsomaan niitä. Niiden varteen oli vanhanaikaisin, koukeroisin kirjaimin kaiverrettu jotakin, josta ei saanut selvää. Kaupustelija sanoi, että ne olivat kartanon isännän nimikirjaimet. Hän oli kuollut jokin aika sitten ja tullut  sen jälkeen hulluksi. Se johtui siitä, että hänen kartanonsa jäi hänen kuoltuaan uusien kerrostalojen puristukseen. Se näytti yksinäiseltä ja hylätyltä kyhjöttäessään betonilaastista pölyisellä tontilla.