Mies ei ollut kuullut veljestään kymmeneen vuoteen mitään. Viimeksi hän näki tämän hississä Lissabonin vanhan kaupungin porteilla, veli vilkutti iloisesti, hän oli jonkun vanhemman rouvan seurassa. Veljellä oli tapana vietellä varttuneita naisia, joilta sitten toivoi saavansa rahaa. Joskus kävi täsmälleen päinvastoin, hän joutuikin maksamaan naisensa velkoja. Veljekset olivat olleet yhdessä Lissabonin matkalla, sinne heidät vei miehen työmatka, hän kauppasi hanureita ja portugalilaiseen perinteeseenhän se on aina kuulunut. Hanureita ei myyty tällä reissulla, mutta miehen onnistui kuitenkin luoda suhteita arvostettuihin musiikkiprofessoreihin, niin sanottuun ”sokeain piiriin”; näistä yhteyksistä hän arveli myöhemmin hyötyvänsä. Hanureita kuljetettiin ilmalaivassa maasta toiseen, veljekset itse matkustivat junalla. Ilmalaiva oli pakattu niin täyteen, ettei sinne mahtunut kuljettajan lisäksi muita matkustajia. Laivan liikuttelu maasta toiseen oli työlästä talvimyrskyjen takia, jotka heittelivät sitä tämän tästä kurssista sivuun. Viranomaisilta oli vaikea saada lentolupia, eikä niitä tavallisesti myönnettykään ilman runsaita lahjuksia, joita mies kävi heille toimittamassa, rahat olivat tavallisesti ruskeassa kuoressa, jonka päälle oli maalattu värikkäiden perhosten kuvia. Rahalla lupa yleensä heltisi, vaikkei sekään ollut mikään virallinen, muta takasi yleensä sen, ettei rikkomuksiin jälkikäteen puututtu, mikäli joku virkaintoinen olisi lentelyyn kiinnittänyt huomiota jonakin tähtikirkkaana yönä.