Ajatus linnunpöntön rakentamisesta syntyi noina lapsuuden kuulaina kevätpäivinä, jolloin syvänsininen taivas huimaa ja putoavan lumen kohahdukset metsässä ovat salattuja merkityksiä täynnä. Olimme toverini kanssa, josta tuli myöhemmin biologian tohtori, koonneet leikekirjaa luonnonihmeistä. Eräälle sivulle olin tehnyt katsauksen liejuryömijöiden elämästä ja niiden kokemasta maailmantuskasta. Olin kuitenkin erehdyksessä liimannut lehdestä leikkaamani artikkelin nurinpäin kirjaan. Kirjoitus käsitteli tietenkin jotain aivan muuta asiaa, koska se oli ollut liejuryömijäjutun kääntöpuolella. Syntyi hauska väärinkäsitys, kun kuvassa loikoili auringossa pullea liejuryömijä ja tekstissä käsiteltiin jonkin ministerin perhe-elämää. Toverini ei nauranut; hän ravisteli päätään ja katsoi minuun säälivästi. Tämä sivu poistettiin hänen vaatimuksestaan. Minua kadutti syvästi kömmähdykseni. Päätin hyvittää sen rakentamalla linnunpöntön. Oltiin varhaiskeväässä; jos pitäisin kiirettä, pönttöön voisi vielä ehtiä asukki. Löysin pönttölaudat puretun talon jäämistöstä. Ne oli punamullalla sivellyt ja tuoksuivat verkkaiselta. Oikeankokoisen reiän poraamiseen tarvitsin apua. Menin isosetäni luo. Hän oli aikoinaan työskennellyt veneveistämössä ja legendan mukaan veistänyt yhdestä ainoasta puusta kokonaisen purjelaivan. Hän otti etulaudan suuriin kouriinsa ja veisti puuhun salamannopeasti puukolla täydellisen ympyräaukon. Täynnä ylpeyttä kannoin pöntön metsään ja kiinnitin sen erääseen puuhun, jonka tiesin pitävän linnuista.