Olen sika, kuljen mutaista ojanpohjaa pitkin. Juoksen entistä kovempaa, kun kuulen töminää. Joku on tulossa, mutta minua se ei ota kiinni. On hommattava jotain kättä pitempää, jolla lyödä tunkeutujaa. Olisikohan täältä yhteyttä mihinkään aliavaruuteen? Joku mies huuteli minulle toissapäivänä rivouksia kaupungilla, pujahdin pieneen puotiin ennen kuin kukaan huomasi hämmennystäni. Juoksen, juoksen, töminä yltyy, joku on jo aivan päälläni, kunnes huomaan ojanpohjalla kolon, johon pujahdan. Olen pakahtumaisillani, kun koetan pidättää hengitystäni, ettei minua kuultaisi. Olisi paras varmaan lavastaa oma kuolemansa niin kuin Huckleberry Finn teki. Silloin voisi soutaa vapaan maailman vesillä eikä kukaan enää tuntisi, koska kaikki luulisivat, että olen kuollut. Nyt äänet vaimenevat, jatkan matkaa. Vai onko tämä ansa? Ilma ainakin kylmenee äkisti, olenko tulossa viemärin suulle? Kuin vastauksena kuulen kohinaa. Jalkojen ote lipeää mutaisella ojanpohjalla ja alan liukua. Jollen pian saa jostakin kiinni, huuhtoudun mereen. Vatsanpohjasta nipistää ja päätä huimaa. Pelottaa ihan hirveästi, mutta olisiko tämän sittenkin joku minulle järjestänyt, niin että putoamisesta seuraisi jotakin hyvää? Vaikea sitä on uskoa. Viime hetkellä saan kiinni puunjuuresta ja pääsen kömpimään ojasta ylös. Makaan pitkään reunalla. Sitten nousen ylös ja lähden katsomaan putousta. Se on valtaisampi kuin olin luullut. Putouksen pohjaa ei näy, se on kuin pimeän imuri. Jyrkässä rinteessä törröttää hautamuistomerkkejä, täynnä lohduttomia muistokirjoituksia.