Kauniilla ilmalla tuolta kukkulalta näkee todella kauas, menneisyyteen saakka. Minulla ei ollut siihen vastaan sanomista, olin juuri toipumassa vaikeasta sairaudesta, jonka aikana ihmiselle kasvaa tilapäisesti siivet. Niillä olin toki paljon lennellyt ja saanut viranomaisilta lukuisia varoituksia, joista joitakin saattoi pitää selvinä uhkauksina. Kerran liidellessäni sinitaivaalla perääni lähti musta hävittäjälentokone. Se lensi aivan lähelle, niin että korvani menivät lukkoon moottorin raastavasta karjunnasta. Tein äkkisyöksyn ja loiskahdin suolampeen. Olin kuulevinani taivaalta vahingoniloisen, pilkallisen naurun. Minun oli vaikea pidätellä itkua kunnes hätkähtäen huomasin, että lumpeenlehden pinnalla istui sammakko, joka tuijotti minua säikähtäneenä. Silloin lepyin ja sukelsin pinnan alle. Suolampien vesi on miltei mustaa, mutta jotakin hyvin kirkasta ja kimaltavaa hohti pohjasta. Olisiko siellä kätketty kulta-aarre, josta vanhoissa saduissa kerrotaan? Ponnistin voimani ja ulotuin juuri ja juuri pohjaan saakka. Kimaltava esine olikin suuri kivi, jonka
pinnalla auringonvalo leikitteli. Minä yritin sitä nostaa, mutta eihän se hievahtanutkaan. Päätin jäädä siihen yöksi ja kerätä voimia.