”Toi saatanan puu pitää kaataa, sen juuret rikkoo viemäriputken ja sitä paitsi se varjostaa”, Immu mutisi itsekseen. Hän asui yksinään kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, seuranaan hänellä oli vain sekarotuinen Pilsu-koira. He olivat juuri olleet lenkillä. Pilsu oli jäänyt nuuhkimaan jotain, Immu oli ärähtänyt ja kiskaissut lujasti remmistä, vaikkei heillä ollut kiire minnekään. Pilsu tunsi itsensä maailman yksinäisimmäksi olennoksi. Immu sytytti pöydän ääressä tupakan ja sai ankaran yskänkohtauksen. Hänen suustaan lensi limainen yskös, joka osui Pilsun vesikuppiin. Pilsu oli aikoinaan lähtenyt Immun mukaan, kun hän oli ollut kylässä siskonsa Helkan luona. Helkan talo oli täynnä kissoja, talo haisi kuselta ulos saakka. Kissat lisääntyivät keskenään, sukurutsan takia syntyi kehityshäiriöisiä pentuja. Muuan Keski-niminen poikanen ei pystynyt kävelemään kaatuilematta kuin lyhyitä matkoja. Sen vihreät silmät pyörähtelivät päässä kuin nukella. Nimensä se oli saanut keskioluen mukaan. Helkan luona oli tuttu ryyppyremmi, johon kuuluvan äijän taskusta Pilsu oli kurkistellut. Pilsu oli jo ehtinyt vinkaista pari kertaa, kun äijä oli kännipäissään istunut sen päälle. Äijä mietti, että olis kiva panna Pilsu tappelemaan jonkun kissan kanssa. Kissat olivat vainunneet Pilsun ja nousivat äijän housunpunttia ylös sähisemään Pilsulle. Helkan avomies Olof oli eläkkeelle jäänyt junailija.  Kun Olof tuli känniin, hänellä oli tapana panna konduktöörinlakki päähänsä. Hän oli saanut eläkkeelle lähtiessään lahjaksi lakin lisäksi kullatun leimauslaitteen. Suurta naurua herätti, kun Olof jakoi juopporemmille paperilappuja ja leimaili niitä sitten ryyppyjä kaataessaan, konduktöörinlakki päässä. Olofin äiti oli norjalainen ja isä saksalainen.  Hän väitti nähneensä kerran Saksassa Albert Einsteinin. Kun Einstein oli selittänyt suhteellisuusteoriaa, hänen päänsä oli noussut irti ruumista. Pää puhui ja pyöri paikallaan ja vaihtoi väriä joka pyörähdyksellä. ”No mitä se pää sulle kerto”? ryyppyremmi kyseli. ”Se sano että avaruus on täynnä kelloja jotka kaikki käy eri aikaa. Ja kun kellot liikkuu, niin aika venyy, niin kuin sen Dalin maalauksissa.”. Joku muisti kuulleensa, että jos lähtisi johonkin valonnopeudella, niin voisi palata tulevaisuuteen. ”Miten tulevaisuuteen voi muka palata”, Immu kysyi. ”No jos sä ostat pakastekanan kaupasta ja meet kapakkaan ja jätät sen narikkaan, ja ku sä lähdet himaan niinse kana on sulanu ja lentää ite ovesta ulos”: Ryyppyremmi rähähti nauruun. ”Mut eiks se silloin palais menneisyyteen?” ”Kumpi oli ennen, muna vai kana eli menneisyys vai tulevaisuus?”. ”Tulevaisuus on kana, joka munii menneisyyttä”. Helka vaihtoi puheenaihetta: ”Yks sairaanhoitaja kertoi mulle, että se tuntee sen hoitsun, joka murhas niitä vanhuksia. Se hoitsu sekotteli niiden kuppiin lääkkeitä ja sit ne pyörty ja sai sydänkohtauksii ja kaikkee. Joku vanhus oli tipahtanu kertalaakista, kun se oli pannut silmätippoja sen kahviin. Se oli ehtiny sanoo vaan ”kukkuu” ja sit se kaatu tuoleineen päivineen”.  ”No miten ne silmätipat niin vaikutti?”, joku kysyi. ”Emmä tiijä , jos sillä räjähti silmät päähän tai jotain”. Immu teki lähtöä. Hän otti Pilsun sitä kanniskelleelta äijältä, joka oli sammunut. Immu laittoi se muovikassin. Sitten hän lähti junalle. Junassa Immu istui ravintolavaunussa ja kun hän lopulta kotiasemallaan hoiperteli ulos junasta, muovikassi ja sen mukana Pilsu unohtuivat junaan. Seuraavana päivänä Immu kävi hakemassa Pilsun poliisin huostasta