Purjehdimme halki hopeisen päivän. Ulappa on hiljainen; laivan ympärillä lentelee merikeijujen parvia. Kaukana meren selällä, melkein horisontissa, missä päivä arvoituksellisesti kimaltaa, näyttäytyy delfiinien parvi. Ne hyppivät korkealle ilmaan ja katoavat taas kuohuihin. Pian niiden iloinen seurue häipyy meriusvaan.

Kahvihetken aikoihin, kun maata jo on näkyvissä, laivan viereen ilmaantuu paholaisrauskuja, jotka ovat saalistusretkellä. Meren pinnassa näkyvät vain niiden mustat siivenkärjet, kuin pirun sarvet. Ne ajavat takaa pienten kalojen parvia.     

Illansuussa meidät kuljetetaan sateiselle ylängölle, jonka rehevissä metsissä asustaa vapaita jättiläiskilpikonnia. Ne loiskuttelevat tyytyväisinä mutaisissa ojissa ja lätäköissä. Metsän kätköistä alkaa kuulua omituista mylvintää, jota ensin luulen sammakon aikaansaamaksi. Kun varovasti hiipien etenemme äänen suuntaan, kohtaamme jättiläiskilpikonnauroksen ja –naaraan parittelemassa. Pari sataa kiloa naarasta painavampi uros möyrii naaraan kilven päällä. Naaras on hämmentynyt; ilmavirta vain suhisee, kun se vetää päätään kilven suojaan. Se myös pyörii koko ajan ympyrää kuin jonkin oudon maailman aikaa mittaava kellonviisari.

Iltamyöhällä lekottelemme laivassa ja valmistaudumme yöpurjehdukselle. Reelingillä istuu rauhallisen näköinen pelikaani, joka välillä tähyää tarkasti veteen, kun kalaparvia vilahtelee laivan valoissa. Satama-altaasta tummuvalle merenselälle ui tarmokkaasti luikerrellen merikäärme.