Comercio-aukiolla, jota sanotaan myös ”mustan hevosen aukioksi”, ratsastaa Joosef I hyökyaaltoa kohti, kuolemaa halveksiva ilme kasvoillaan. Hän oli vallassa dramaattisena marraskuun sunnuntaina vuonna 1755, jolloin maanjäristys runteli kaupungin. Jo ennen järistyksen alkamista kaupunkilaiset olivat kiinnittäneet huomiota suuriin lintuparviin, jotka vyöryivät taivaankannen yli ja suuntasivat sisämaahan. Kaupunkia vuosia riivanneiden koirasusienkin huomattiin kadonneen; ne pakenivat vingahdellen, häntä koipien välissä kaupunkia reunustaville kukkuloille. Hyökyaalto nousi Atlantista. Se vyörytti Tejo-jokea ja siirsi sen kulkemaan aivan kaupungin suulle. Hyökyaalto teki alakaupungissa suurta tuhoa. Erääseen rantakirkkoon vesi tunkeutui voimalla. Pyhimysten patsaat kaatuivat kuin keilat ja törmäilivät aallokossa toisiinsa. Pappi jatkoi urheasti saarnaa kirkuvien seurakuntalaisten ympäröimänä; hän saarnasi vielä, kun vesi jo kohosi hänen kaulansa tasolle ja lopulta suun yli, niin että puheesta kuului enää vain kurlutusta. Nykyisin Tejo virtaa majesteettisena, kilometrin levyisenä kyminä kaupungin edustalla. Siinä on voimakkaita virtauksia, jotka näkyvät pinnassa poreilevina pyörteinä. Niihin joutuneen uimarin kohtaisi varma kuolema; virtaukset upottaisivat hänet syvyyksiin. Hyökyaallon muistoksi satamaan on rakennettu kapea kanava, johon Tejo nousuveden aikaan pääsee virtaamaan. Jokaisena hyökyaallon vuosipäivänä kaupunginjohtaja pitää kanavaan pulppuavalle joelle puheen, jota seuraavat tykinlaukaukset ja torvisoittokunnan fanfaarit. Katselen aamuauringossa sataman hyörinää. Kaukaisen Ponte Abrilin sillan aamuruuhkassa autot kiiltävät kuin pienet tinanapit. Rahtisatamassa puolialastomat työläiset purkavat laivaa. Trukin otteesta lipeää puulaatikko. Satojen kookospähkinöiden lisäksi maahan vierii kaikkien kauhuksi mustunut ihmisen pää. Vierailen Gulbenkian taidemuseossa, jonka aasialaisen taiteen osastolla on näytteillä viehättäviä persialaisia ja intialaisia lentäviä mattoja. Satoja vuosia vanhat matot ovat upeasti kirjailtuja. Osa niistä on levossa lattialla, osa leijuu aavistuksen verran ilmassa. Jotkut matoista ovat karanneet omille teilleen; niitä löytyy kietoutuneina jonkin pilarin tai suuren vaasin ympärille, mutta niiden annetaan olla rauhassa. Tuomikirkko Se on rakennettu 1100-luvulla jylhään romaaniseen tyyliin. Siellä on hienoja kaarikäytäviä ja monivärisiä ruusuikkunoita. Kappelissa on erään soturiylimyksen ja hänen vaimonsa arkut. Miehen arkun päälle tehdyssä kiviveistoksessa hän vieläkin tavoittelee miekkaa vyöltään, kuin ei olisi mitään elämästä oppinut. Nainen puolestaan loikoilee pitkästyneen näköisenä arkullaan, selvästi mieheensä tympääntyneenä, ja lukee kirjaa. Tuomiokirkon ovensuussa on syvennys, jossa on sijainnut kaivo. Seinällä on kaunis azulejo, jossa Pyhä Antonius saarnaa kaloille. Kalat ovat nousseet suu ammollaan joen pintaan saarnaa kuulemaan. Kirkon sivulaivan lattia on revitty auki ja siellä on tehty arkeologisia kaivauksia. Sieltä on löydetty esineistöä varhaiselta ajalta ennen kirkon rakentamista. Viehättävin esiin kaivettu yksityiskohta on roomalainen kivetty katu. Vieläkin voi kuulla askelten kopinan, viiniruukkujen rikkoutumisen katuun ja aasien kiimaiset huudot.