Pienen tauon aikana hänen ajatuksensa selkenivät ja hän tyyntyi. Hänen kasvonsa täytti jopa jonkinlainen iloinen odotus, kun otin repustani multaisen kiven ja laitoin sen keskelle kynttelien koristamaa pöytää, juhlaliinan päälle. Tuuli vinkui lujasti nurkissa ja lattiaraoista kuului rapinaa; iloiset hiiret siellä vain juoksentelivat. Tämä oli ollut juhla-aikaa niille, kun talon isäntä, suuri mahtimies, oli hiljan kuollut ja testamentannut niille koko omaisuutensa. Asiasta oli käräjöity puolen pitäjän voimin, jopa ulkomailta oli tuotettu suittuja lakimiehiä pykäliä tarkastamaan. Isännän lihavat, puolihullut tyttäret vaativat silmät päässä pullottaen rahojaan, mutta isännän uskottu, muuan vanha kamreeri oli todennut, ettei asialle mitään voi, vainajan sanaa on noudatettava. Paljon myöhemmin on ilmennyt, että salassa omaisuutta kyllä jaettiin tyttärillekin, niin että he osuutensa loppujen lopuksi saivat. Toisen tyttären hulluus meni niin pitkälle, että kerrottiin hänen eräänä syysyönä ajaneen keskelle järvenselkää veneellä, heitelleen rahaa laineisiin ja sytyttäneen seteleitä palamaan. Tarina säilyi paikkakunnalla pitkään ja sitä ruvettiin tavan mukaan liioittelemaan; joku väitti tyttären menneen siellä ulapalla sian kanssa naimisiin. Sika oli tyttärelle siirrettyä omaisuutta ja hän oli siihen kovin kiintynyt, niin että pahojen puheiden voi ajatella lähteneen tästä. Toinen tytär kuoli jossakin räjähdysonnettomuudessa, hänestä ei jäänyt jäljelle muuta kuin rikkoutuneet silmälasit ja päiväkirjan palasia, jonka kirjoitukset olivat pilkkoutuneet mystilliseksi sanapuuroksi.