Oletteko lukeneet kansantarinoita vaeltavista puista? Kuvaukset ovat tarkkoja, vain olennaiseen keskittyviä, ja niille on tyypillistä, että vaikka ne ovat hieman surumielisiä, niistä henkii samalla jokin vapautuneisuus, kuin pitkän odottamisen jälkeen alkavan matkan tuntu. Vaeltavien puiden tarinoita on kerätty etenkin pohjoisilta kansoilta, mikä onkin aivan ymmärrettävää, kun ottaa huomioon valtametsien kasvualueet. Runsas kertomisen perinne on kuitenkin olemassa myös etelän trooppisella vyöhykkeellä, mutta nuo kertomukset ovat luonteeltaan erilaisia kuin pohjantarut. Niissä korostuu tapakulttuuri ja puiden väliset sosiaaliset suhteet. Trooppisissa kuvauksissa kiinnittävät huomion myös runsaat lentämisen kokemukset, joiden aistillista merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Vallitseva piirre molemmissa tarustoissa on kuitenkin havainnon tekemisen tilanne. Tyypillisessä kertomuksessa havaitsija istuu joko puussa tai sitten on kaivautunut maakuoppaan juurimukuloita syömään. Olennaista on paikallaan olo ja mielen vajoaminen havaintoa edellyttävään horteeseen. Tätä vajoamista edistää metsän humina ja lehtien kahina, kun metsä selailee mietteissään päiväkirjaansa.