Arvoisa virkamiesneuvosto, haluaisin nyt raportoida kouluaikoina tekemästäni Hangon matkasta. Matkaan liittyy eräitä mielenkiintoisia yhtymäkohtia myöhempiin tapahtumiin, joiden perusteella jotkut voisivat väittää suorastaan aikamatkan kriteerien täyttyvän. En ole tästä samaa mieltä. Tämä näkemykseni itse asiassa vahvistui hiljattain keskusteltuani erään psykiatrin kanssa kokemusten tiedostamisesta. Hän kertoi esimerkin lapsuudestaan. Hän oli ollut maalla kesälomaa viettämässä ja rikkonut vahingossa huvilan lattialla seisseen suuren koristevaasin. Vaasilla oli tunnearvoa, sillä sen oli tuonut hänen isoisänsä isä Intiasta. Hän oli ollut tutkimassa Himalajan vuoristoseudun asukkaiden väitettyä kykyä saada kivenjärkäleet leijailemaan ilmassa. Hän oli nähnyt, kuinka muuan jonglööri paimensi kepillä ilmassa leijuvaa kiveä, mutta epäili jonglöörin ottaneen sen vaivihkaa taskustaan, jonka jälkeen temppu ei tietenkään ollut minkään arvoinen. Muitakin kummallisuuksia hän oli matkallaan nähnyt. Joku miekkonen oli tuimalla katseella saanut joen virtauksen kääntymään. Lentäviä mattoja ei oikeastaan ihmeiksi edes luettu; isoisän isäkin oli sellaisella matkustanut. Hän sanoi, että se tuntui vähän samalta, kuin olisi kutiteltu höyhenellä suupieliä. Kyydissä oleva ei itse asiassa nähnyt allaan mitään mattoa, vaan kuvitteli liikkuvansa ilmassa irrallaan. Se lisäsi levottomuuden tunnetta, senpä vuoksi lennolla oli aina mukana oma kuljettaja. Kuljettajat olivat hyvin arvostettuja yhteiskunnan hierarkiassa. Heidän koulutuksensa alkoi jo varhaislapsuudessa. Tietäjä taikoi valitut lapset näkemään unta lennosta Aurinkoon hunajavahasta valmistetuilla siivillä.