Me tulimme laivalla yli myrskyävän meren. Aallot huojuttivat ja hypyttivät alusta, mutta se ei meitä haitannut, sillä olimme kaikesta matkustamisesta hyvin väsyneitä. Saimme varatuksi hytin ja kävimme nukkumaan. Unessa matkan viimeiset vaiheet vielä kummittelivat mielessäni. Maalaiskaupasta olin varastanut purkillisen viiliä, jota luulin jäätelöksi. Kauppias raivostui ja lähti peräämme. Hän ja kylän miesväki ajoi meitä takaa yötä myöten; pimeässä metsässä välähtelivät taskulamppujen kiilat, kun he meitä etsivät. Me piilouduimme vanhaan perunakuoppaan, jossa oli jonkin suuren eläimen hohtava luuranko. Eivät he meitä löytäneet. Koirien vimmainen haukunta ja miesten kiroilu loittonivat vähitellen; äänet sulautuivat tasaiseksi huminaksi, joka kuulosti etäisen meren pauhulta. Aamun valjettua nousimme kuopasta. Jotakin outoa tässä metsässä oli. Kun kuljimme polkua pitkin, kuulimme aivan selvästi, kuinka hevonen ja rattaat tulivat takaamme kovaa vauhtia. Mutta kun käännyimme katsomaan, siellä ei ollut ketään. Heräsimme laivan hytissä uuteen kirkkaaseen päivään. Kapteeni tarjosi meille varhaisen aamiaisen, kukaan muu ei ollut vielä hereillä. Kun laiva rantautui, ajoimme ensimmäisenä maihin. Aurinko jaksoi jo lämmittää, vaikka aamu oli vasta alkanut. Kotvan autiota tietä ajettuamme meitä alkoi uudelleen nukuttaa. Päätimme pysähtyä ennen kaupunkia ja levätä, sillä voimia tarvittiin. Heräsimme vasta, kun aurinko oli jo korkealla. Ikkunaan koputti karvainen, alaston mies. Kun raotimme ikkunaa, hän kertoi innostuneena, että ensimmäinen ihminen oli laskeutunut Kuuhun. Olimme toki kuulleet lennosta aiemmin, mutta emme olleet odottaneet sen johtavan tällaiseen lopputulokseen.