Huomasin joitakin aikoja sitten kiintoisan seikan, arvoisa Viraston johtokunta: Minä heräsin. Päätelmäni on se, että olen ollut unessa kouluvuosistani lähtien. En nyt tarkoita ”unella” mitään tiedostamisen tai oivalluskyvyn puutetta, vaan ihan rehellistä nukkumista. Minulla on sellainen aavistus, että vaivuin eräässä koulun aamuhartaudessa syvään uneen. Olen muistavinani, että hartaudenpitäjä puhui jotakin oravista. Aihe oli sinänsä mielenkiintoinen; lehtorit tekivät muistiinpanoja ja valmistautuivat esittämään omat huomionsa puheen loputtua. Meillä oli näet tapana, että aamunavauksen annista keskusteltiin. Nämä keskustelut olivat kylläkin usein pelkkää huutoa ja mylläkkää eikä tappeluiltakaan aina vältytty. Joskus epäilin, että kiihkeää tunteiden purkautumista provosoitiin ja että eräät kohtaukset oli järjestetty. Kerran rehtori riisuutui alasti hartauden aikana. Se oli noloa, sillä aamunavauksen puhujana oli sillä kertaa arvostettu rovasti. Puheen teema oli anteeksianto. Olimme voimistelusalissa. Rehtori keinui ilkialasti köyden varassa salin päästä päähän ja toisteli papukaijamaisesti: ”Anteeksi, anteeksi”.