Vanhan pappilan tiellä oli vilskettä. Oli vanhoja naisia, jotka olivat matkalla kudonnaisiaan myymään, oli posetiivari ja pieni apina, jonglöörejä ja sitten aivan asiallisen näköisiä salkkumiehiä, jotka rykivät kiusaantuneesti kaiken ihmisvilinän ja hälinän keskellä. Minulla oli tänään vapaatuuri voimalaitokselta; hiililasti ei ollut vieläkään saapunut ja laitos seisoi. Kävin siellä aamulla; kaikki salit olivat autioina, vain talonmiehen jäin juttelevan jonkun kanssa turbiinihallissa. Hiiltä kuljetti proomu, joka tuli mereltä ja seilasi sisämaahan jokea pitkin. Sen verran harvoin se kulki ja niin muhkea näky se oli, että se aina herätti joenvarren asukkaiden mielenkiinnon. Sille taputettiin ja sen mustaa möreää olemusta kiiteltiin asiaankuuluvin kiljahduksin. Lapset heittelivät sitä  kävyillä ja hevosenkakkaroilla, mistä heitä ankarasti toruttiin. Joistakin kohdista jokea oli pitänyt leventää, että proomu mahtuisi kulkemaan. Näistä levennyksistä oli aikoinaan paljon keskusteltu, sillä ne olivat herättäneet vastustusta. Jokivarren ihmiset olivat syvästi uskonnollisia ja moni oli sitä mieltä, ettei luonnonmaisemaa saanut mennä noin vain muuttelemaan. Oli kyllä monia kehitysuskoisiakin, jotka toivottivat tällaiset muokkaus- ja rakennustoimet tervetulleiksi. Intomielin he olivatkin kuokin ja lapioin varustautuneina ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa jokityömaata avattaessa.