Tuntuu siltä, kuin tähdet olisivat täällä nurinkurisessa järjestyksessä. Iltahämärissä lännen taivaalla kimaltava Merkurius on Venuksen vasemmalla puolen, vaikka sen tähtikartan mukaan pitäisi olla alaviistoon oikealla.

Yöllä näen unen Darwinista kotimatkalla Beagle–aluksessaan. Hän istui hajareisin hyttinsä lattialla, johon oli ankarassa merenkäynnissä tipahdellut hujan hajan kallisarvoisia näytteitä ja preparaatteja. Särkynyt munamuori koristi hänen päälakeaan. Darwin oli ojentanut pistoolin ohimolleen, hänellä oli mielipuolinen, harhaileva katse.  

Aamulla rantaudumme Bartolome-saarelle, joka on valtaosin 1800-luvulla tapahtuneen laavapurkauksen peitossa. Sellainen laava, johon on sekoittunut runsaasti kaasua, virtaa epätasaisesti ryöpsähdellen, jolloin sen kulkua on vaikea hallita. Kiinteänä se on teräväsärmäistä, toisin kuin toinen, massiivisempi laavatyyppi, joka muodostaa kauniita punoskuvajaisia pinnalleen.

Paikoitellen laavakerrokset vajoavat yhä ja osumme paikalle, kun johonkin toiseen ryhmään kuuluva turisti on poikennut sallitulta reitiltä ja tipahtanut hitaasti vajoavaan sortumaan. Hän on pullea vaaleaihoinen mies, joka huitoo upottavan kivivyöryn keskellä ja karjuu sydäntä särkevästi. Opas ja hänen johtamansa ryhmä eivät tee elettäkään auttaakseen miestä; opas vain selostaa asiallisesti tapahtumain kulkua geologisia näkökohtia painottaen, turistit nyökkäilevät ja ottavat valokuvia. Lopulta huuto lakkaa eikä miehestä enää näy kuin hiustupsu.

Laavakentällä kohoaa kukkuloita, joiden punaväri tuo mieleen Marsin maiseman. Laavapinnalla hypähtelee suuria hepokatteja, joita laavaliskot saalistavat ja kun ne saavat niistä jonkun kiinni, ne syövät saaliin äänekkäästi rouskutellen; vain kirkkaat täplikkäät siivet jäävät laavalle lojumaan.

Kiipeämme laavakukkulan laelle, jossa on näköalapaikka. Sieltä näkyy kauas Tyynen valtameren selälle. Alhaalla hiekkarannalla kilpikonna ryömii suojelevaa merta kohti. Muinoin laava on valunut tulivuoren rinnettä alas, räjähdellyt joutuessaan kosketuksiin veden kanssa ja synnyttänyt mereen hienoja pylväitä ja holvikaaria. Pääsemme sukeltamaan rannan tuntumassa. Uteliaita pieniä riuttahaita ilmaantuu paikalle, mutta kun niitä kääntyy katsomaan, ne livahtavat nopeasti syvyyden siniseen hämyyn. Pohjassa makailee suuria kullankeltaisia meritähtiä, jotka kimaltavat veteen tunkeutuvissa auringonsäteissä.

Sukellamme laavakatedraalin ikkuna-aukkojen läpi. Koristeellisia koralleja täällä ei näy; veden lämpötila ei ole sopiva koralliyhteisöjen synnylle. Matalassa rantavedessä vilahtelee mustia galapagoksenpingviinejä, jotka puoliksi leikillään ajavat pienten kalojen parvia palloiksi, niin että näyttää siltä, kuin jokin näkymätön henkiolento potkisi palloa.

Illalla uneen vajotessani mieleeni palautuu laavakentällä näkemäni kuollut hepokatti, joka makasi selällään ja tuijotti avoimin, rävähtämättömin silmin taivaalle, suoraan kohti Andromedan galaksia.