Vaikka on varhainen kevät, ilma on leuto.

Länsiluoteinen tuuli, joka on kulkenut monen mantereen

ja vuoren yli, puhaltaa lempeästi. Koivut kuulostelevat herkkinä,

olisiko jo aika. Ne haluaisivat lehtiä, pörhöiset oksat nousevat

tunnustellen taivasta kohti. Me tunnemme nämä puut. Niiden alla

me ensi kerran lemmimme ja vannoimme valoja.

Täällä kävi kauan sitten muukalaisia. Niitä ei nähty, oli vain tunne,

ettei kaikki ollut kohdallaan. Horisontti oli vääristynyt,

kuin se olisi osittain sulanut. Nousi selittämättömiä tuulenpuuskia.

Koivujen alla on tapauksesta muistomerkki, leijuva pieni valokuutio.

Koivujen alle mekin jäämme, lähekkäin istuen ja merelle katsellen