Vaikka on varhainen kevät, ilma on leuto.
Länsiluoteinen tuuli, joka on kulkenut monen mantereen
ja vuoren yli, puhaltaa lempeästi. Koivut kuulostelevat herkkinä,
olisiko jo aika. Ne haluaisivat lehtiä, pörhöiset oksat nousevat
tunnustellen taivasta kohti. Me tunnemme nämä puut. Niiden alla
me ensi kerran lemmimme ja vannoimme valoja.
Täällä kävi kauan sitten muukalaisia. Niitä ei nähty, oli vain tunne,
ettei kaikki ollut kohdallaan. Horisontti oli vääristynyt,
kuin se olisi osittain sulanut. Nousi selittämättömiä tuulenpuuskia.
Koivujen alla on tapauksesta muistomerkki, leijuva pieni valokuutio.
Koivujen alle mekin jäämme, lähekkäin istuen ja merelle katsellen
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.