Alkuun se ei edes koskenut, linnun nokkaisu oli tuntunut keveältä hipaisulta. Särky alkoi vasta myöhemmin ja se oli sellaista jomottavaa, kuumottavaa tunnetta. Oli vaikeuksia nukahtaa seuraavana yönä, ja kun vihdoin sai unen päästä kiinni, alkoivat merkilliset painajaiset. Eräässä niistä olin sokea rotta, joka möyrysi maanalaisissa käytävissään ja metsästeli juurakoista toukkia. Ne maistuivat lakritsalta. Sitten joku maan päällä tömistelevä peto alkoi vainota minua ja kaivoi merkillisen tarkasti kohdaltani, vaikka yritin juosta pakoon aivan äänettömästi. Kerran sen kynsi raapaisi kylkeäni ja viilsi kipeästi. Heräsin ja raotin verhoa. Kelmeä kuu valaisi aukion. Tuuli oli tyyntynyt, kaikkialla oksistossa rapisi, kun yölinnut ja monenmoiset kiitäjät hyörivät askareissaan. Aamun vire tuntui jo, vaikka oli vielä pimeä. Laskeuduin alas, vaikka se oli vaarallista ja kävelin paljain jaloin aukion keskelle. Aikaa ei ehtinyt kulua kovin paljon, kun jo vartija hiipi luokseni, töytäisi kylkeäni ja käski painumaan takaisin ylös. Petoja oli liikkeellä. Kuulostelimme hetken ja olin kuulevinani voimakasta puuskutusta, ahneita nielaisuja ja kahahduksia lehvästössä. Nousin takaisin ylös. Loppuyön mietin seuraavan päivän reittiä, jonka johtaja oli kokouksessa esittänyt. Minua se arvelutti, sillä se kulki liian lähelle suuria maailmanreunan jyrkänteitä ja minä pelkäsin korkeita paikkoja.