Tahtoisin lähteä näiden perhosten matkaan, joiden siivissä on niin paljon sineä, mutten sairauteni takia enää voi liikkua sellaisia päivämatkoja, joita nämä urheat olennot tekevät. Suopeasti hymyillen katselen jokaista valtuuskunnan jäsentä ja muistutan siitä, että nuoruudessani tein heidän esi-isiensä kanssa unohtumattoman matkan kukkakedolle, lähelle suurta putousta. Hörähdämme joukolla nauruun, kun kerron, että liukastuin virtaan ja olin ajautua sen mukana putoukseen. Sain viime hetkellä kiinni jokeen kaatuneesta puunrungosta. Valtuuskunnan jäsenet lausuivat vielä joitakin kohteliaita muodollisuuksia, sitten he lähtivät tiehensä. Seuraavana päivänä he nousivat siivilleen. Minä katselin lähtöä ikkunasta enkä voinut pidättää kyyneleitä. Vilkutin kunnes viimeinenkin siipipari oli kadonnut horisonttiin. Sitten nilkutin vaivalloisesti keittiöön ja aloin valmistaa atriaa edellisillan juhlapäivällisen tähteistä. Meillä oli ollut mukavaa; tulet roihusivat matalaa iltataivasta vasten ja valaisivat sen, pidimme paljon puheita, kerroimme kaskuja ja joimme perhosten valmistamia erikoisia juomasekoituksia. Mietteeni keskeyttää puun rungolta kuuluva terävä napsahdus ja vakava ilmeeni sulaa hymyyn. Siellä on tikka, joka on pitänyt minulle seuraa keväästä lähtien. Se tuli näihin maisemiin hankkimaan elantoa perheelleen, toimi kaupungissa asianajajana, ja poikasten muutettua kotoa jäi pysyvästi asumaan lähistölle.