Nousen oppaan kanssa Lintusaareen matkaavaan veneeseen. Näillä alueilla ei saisi ollenkaan liikkua ilman opasta, se voi olla vaarallista, sillä paikalliset ovat joskus ampuneet turisteja. Vene on kalastusalus; joka puolella on verkkoja kuivumassa. Mastossa roikkuu turskia, kippari hakkaa niistä kirveellä irti paloja. Lintusaari kohoaa merestä jyrkästi, se on kuin musta peikonkynsi. Saaren rinteillä on kymmenin tuhansin lunnien kotiluolia. Niillä on vuodesta toiseen sama pesäkolo. Lunneja on kellumassa siellä täällä meressä, monella on nokka täynnä anjoviksia. Kun laivan köli lähestyy niitä, ne alkavat vilkuilla hätääntyneesti toisiaan. Jos joku sukeltaa, ympärillä olevatkin sukeltavat. Lentoon lähtiessään ne sipsuttavat sievin askelin merenpinnassa ennen kuin kohoavat siivilleen. Saarta kiertää renkaan muotoinen lintupilvi kuin noiduttuna; sen vaiheilla lentää laiskasti nuoria merikotkia. Kippari heittää naureskellen turskanpaloja veteen ja kotkat syöksyvät kiivaasti niiden perään. Saaren ympärillä on taukoamaton lunniliikenne; lunneja saapumassa mereltä, lunneja lähdössä pyyntiin. Ne ovat hiljaisia ja koska saarella ei ole suuria lokkiyhdyskuntia, siellä vallitsee mieluisa rauha. Vesi on kirkasta, merenpohjan muodot erottuvat selvästi. Pohjaa pitkin hiipii yksinäinen seepia.
Lintusaarelta palattuamme retkeilen oppaan kanssa rantaniityllä. Niityllä kasvaa runsaasti virmanjuurta, sen vahva tuoksu vaivuttaa uneliaaseen olotilaan. Lyhyen välimatkan päässä toisistaan löydämme kaksi kuollutta merikotkaa. Opas häpäisee niiden ruumiit ja leikkaa molemmilta pään ja kynnet irti. Illalla hän keittää niistä lientä ja hörppii sen ahneesti. Hän vajoaa pariksi päiväksi tokkuraan, unen ja valveen rajamaille, mumisee jotain ja tekee käsillään räpyttäviä liikkeitä. Katse terävöityy vain, kun vuoren rinteellä näkyy karitsoja. Kävelen rantatietä pitkin. Se kaartuu ylös nummelle ja muuttuu ruohoiseksi poluksi. Jyrkänteellä irvistelee kolmen peikon kivettyneet päät, niiden jäätävä katse seuraa minua, kun ohitan ne. Uinailen hetken ylänköjärven rannalla. Uneksun jättiläistursaasta, joka hiipii äänettömästi pitkin vuorenrinnettä. Pari lonkeroa on kiertynyt vuorenhuipun ympärille, yhteen lonkeroistaan se on kaapannut määkivän lampaan. Hitaasti sen varjo liukuu ylitseni. Herään voimistuvaan tuuleen. Kotimatkalla syön nummen laella mehukkaita mustikoita. Puolikypsät lakat hohtavat punaisina kuin pikkupirujen silmät.
Illalla kävelen niityn poikki hevoshaan luo, jossa on kaksi valkeaa tammaa ja varsoja. Ne katsovat minua levottomasti ja painautuvat lähemmäs toisiaan. Vuorella on piekanoilla pesä, ne lentävät korkealla yläpuolellani kaarrellen ja päästävät naukuvia varoitusääniä. Äänet kajahtelevat vuoren seinästä.