Kovin laihtunut toverini on. Hän seisoo myymälän perällä eikä häntä innosta jutella asiakkaiden kanssa eikä tiedustella heidän vointiaan. Häntä ei kiinnosta, mitä heidän pihansa myyräperheelle kuuluu tai onko lastenlasten hampaissa reikiä. Hän oli lentänyt korkealle ilmaan törmätessään autoon ja tullut tempaistuksi taivaalle, aina mustan avaruuden portille saakka. Siellä auringon häikäisevä jumalkatse häntä värähtämättä tuijotti. Porttia hän hakkasi verisin nyrkein, mutta se pysyi kiinni, ei tullut pyhä Pietari avaamaan eikä kukaan muukaan. Pieni perhonen lennähti hänen olkapäälleen, mikä oli uskomatonta, oltiinhan kymmenien kilometrien korkeudessa. Hän puheli sille ja se vastasi lajilleen ominaisin röyhtäisyin ja lainasi kohtia raamatusta. Se painotti - jotakin samalla mutustellen - että joka sana raamatussa on totta ja että sen on kirjoittanut hänen pomonsa. Pomo piileskelee kaksoisauringon takana, on paossa vainolaisia, jotka lähtivät hänen peräänsä kuin spurttiveneet jonkin galaksinräjähdyksen jälkeen. Pomo pitää sinisiä housuja, jotka ovat kaljahenkseleillä nostettu kaulalle asti, on aina paljain jaloin, hampaat huonossa kunnossa, polttaa pahanhajuista tupakkaa ja haisee viinalle. Ja vapisee kuin haavanlehti. Jotain sukua perhonen sille kehaisi olevansa ja katsoi samalla toveriani alentuvasti. Kun toverini heräsi, hän ei ollut muuttunut maaksi eikä mullaksi, vaan makasi pää mutalammikossa, joku läpsytteli häntä poskelle. Auto oli kadonnut, joku sanoi, että se kuului poliisin murharyhmälle eikä sitä saataisi kiinni. Murharyhmää epäiltiin konsulin raiskauksesta. Yhden pankin ryhmä oli lisäksi ryöstänyt ja hakannut jonkun eläkeläisen, kun tämä ei ollut muistanut oikeaa veikkausriviä.