Arvoisa komitea, minun on pahoiteltava ajoittaista hajamielisyyttäni ja pyytämänne selonteon viivästymistä. Luovun kaikista selityksistä; totean vain, että minulta kului yllättävän paljon aikaa, ennen kuin pääsin irtautumaan puuprojektistani. Tämä johtui siitä, että juutuin latvaan kiinni, oksat kietoivat minut syleilyynsä eivätkä olisi millään tahtoneet laskea irti. Nyt olen kuitenkin valmis vastaamaan esittämiinne kysymyksiin, jotka koskevat tuon kuuluisan käsikirjoituksen kadonnutta osaa. Käsikirjoituksen perustarina on kaikille tuttu, niinpä en käy sitä tässä kertaamaan. Kuten tiedätte, minun tehtävänäni oli miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja puuttuvan kohdan tapahtumiin. Rajoittavana tekijänä ratkaisuille on tietenkin se, että tapahtumien on nivellyttävä tarinan loppuun luontevasti. Minä lähdin liikkeelle siitä yksinkertaisesta olettamuksesta, että tarinan naisen ulkonäkö olisi kyettävä kuvaamaan edes jollakin tarkkuudella. Päätin olla mahdollisimman tarkka, sillä minusta juonenkehittely edellyttää sitä. Tarkin mahdollinen kuvaus olisi mielestäni seuraava: ”Naisen kasvot olivat kuin savuava nuotio. Hänen vartaloaan sävyttivät aaltojen loiskeet ja lanteen liikkeessä väreili hiekkarannalta kuuluva nauru”. Tämän jälkeen päästäänkin kuvaamaan päähenkilön ja naisen välille syntynyttä suhdetta. He eivät voineet olla pelkästään hyvän päivän tuttuja, mutta tätä ei saa missään tapauksessa suoraan sanoa, vaan siitä on vain hienovaraisesti vihjattava. Olen ajatellut ilmaista asian niin, että annan päähenkilön olla melko hyvin selvillä naisen intohimoisesta harrastuksesta, joka on ruohikossa lymyäminen. Tällainen harrastus jää helposti lähimmäisiltä huomaamatta. Päähenkilö kuitenkin havainnoi naista tarkasti kuin ilmassa leijuva utuinen jättiläisensilmä.