Kaiken uhallakin jatkoin lausumista, vaikka lehtori oli jo useampaan kertaan rypistänyt kulmiaan, mulkoillut minua vihaisesti ja katsellut merkitsevästi muita oppilaita päätään pudistellen. Minua vain niin viehätti se runo, jonka olin kirjasta löytänyt, että halusin jakaa sen kaikkien kanssa, eikä tällainen tosiaankin ole tapaistani. Olin jäänyt orvoksi pari vuotta sitten ja asuin nyt erään hampuusin luona, jota en edes tuntenut hyvin. Hän oli ollut joku isän tuttava, eikä minulla ollut hänestä entuudestaan kuin joitakin epämääräisiä saunamuistoja, kun hän istui isän kanssa kuistilla ja joi pullon suusta kirkasta viinaa. Lopetin runoni lukemisen ja taitoin paperin naurun kajahdellessa taskuuni. Opettaja ulvoi posket hirvittävällä tavalla turvoksissa, kun mistään piittaamatta marssin luokasta ulos, jätinpä pulpettinikin laittamatta ja paiskasin oven perässäni kiinni. Tunsin katseet niskassani, kun kävelin poikki aution koulunpihan. Kaupungilla oli hädin tuskin keskipäivä, ihmisiä oli jo liikkeellä, ensimmäiset kerjäläiset olivat jo ehtineet valita paikkansa. Pelkäsin, että poliisin paksu käsi laskeutuisi lujasti hartioilleni ja että minut vietäisiin autolla takaisin kouluun, mutta kun mitään ei tapahtunut, aloin jo rentoutua. Viimeiset metrit kaupunginpuistoon juoksin niin lujaa kuin kaarevilla säärilläni kykenin. Puistossa lokeilla oli käynnissä jokin peli; kaksi astui muiden muodostaman piirin sisään ja sitten ne mittailivat toisiaan nokkaansa kopautellen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.