Muistan hyvin, kuinka merkilliseltä tuntui aloittaa työ ensimmäisessä kesätyöpaikassa. Olin arka poikaraasu; niinpä en rohjennut mennä yksin kysymään töitä, vaan äidin oli tultava mukaani. Hän oli kovin harmissaan, koska hänen oli tätä varten otettava vapaata työstään. Tosin aikaa ei haastatteluun kulunut puolta tuntiakaan, mutta hän oli silti niin kiukkuinen, että vei minut työnjohtajan toimistoon korvasta retuuttaen. Työnjohtaja oli hämmentynyt, kun äiti sätti minua sen sijaan, että olisi sanonut jotakin, minkä vuoksi minut olisi kannattanut palkata. Äiti sanoi, että paljon turhempaa pikkupoikaa ei maailma tunne. Muuan sedistäni oli kerran tarjoutunut viskaamaan minut jokeen ja äiti sanoi työnjohtajalle katuvansa, että kielsi. Kielto tosin johtui siitä, että hän oli  rahapulassa ja tarvitsi kipeästi lapsilisiä. En voinut kuin seistä asennossa häpeästä punaisin poskin ja kuunnella äidin pauhaamista. Minut otettiin työhön. Seuraavana aamuna seisoin ani varhain keskellä tehdashallia ja mietin, mitä tehdä. Vartija oli päästänyt minut sisään, kun kävi ilmi, e ttä olin tullut työhön tuntia liian aikaisin. Hallissa oli vielä hiljaista. Aurinko paistoi sisään kapeasta päätyikkunasta ja värjäsi kaiken punertavaksi. Kävelin pakkauslinjojen ohi ja suuntasin askeleeni toiseen kerrokseen vieville portaille. Ylätasanteella oli valvontakeskus, josta ohjailtiin tuotantolinjoja. Niillä pakattiin mittareita ja radiolähettimiä. Valvontakopit kiersivät ylätasannetta säännöllisen välimatkan päässä toisistaan. Ne olivat metallilieriöitä, joiden yläosa oli tummennettua lasia. Sieltä valvojat tarkkailivat tilannetta alakerrassa. Koppien keskellä olevassa valvontahuoneessa oli monitoripöytä, tuoli ja ilmoitustaulu, joka oli täynnä erilaisia tiedonantoja. Keskellä ilmoitustaulua oli suuri valokuva, jossa työnjohtaja poseerasi valvojien kanssa. Kaikki olivat vakavailmeisiä. Taululla oli myös monta kuvaa astronauteista Kuun pinnalla. Tehtaalla oli koottu jokin mittari, joka oli ollut käytössä kuulennolla. Valvontahuoneen nurkassa oli jonkinlainen pysyväisnäyttely, jossa oli esillä kummallisen näköisiä härveleitä. Ne olivat pakkauslinjoilta poimittuja, arvatenkin hylätyksi joutuneita tuotteita. Niiden vieressä seinällä oli valokuva, jossa joku mustapukuisista valvojista tarkasteli liioitellun ihmettelevä ilme kasvoillaan jotakin hylättyä esinettä. Vierellä seisoi nolostuneen näköinen työntekijä lakki kourassaan, katse maahan luotuna. Valvojan pään päälle oli joku jälkikäteen piirtänyt suuren kysymysmerkin.