Minulla ei ole mitään lisättävää ärjyvän professorin kannanottoon, jonka kuulimme viime kuussa satelliitin välityksellä. Kuten muistamme, kiihdyttyään hän karjui niin kovaa, että äänentoisto särkyi ja melu oli muuten hiljaisessa salissa niin voimakas, että se jopa peitti alleen läheiseltä kirkon rakennustyömaalta kuuluneen poraamisen melun. Professori oli pahastunut siitä, ettei hänen löytämälleen selitykselle erään liskolajin yllättäen ilmaantuneesta puhekyvystä ollut osattu antaa mitään arvoa eikä sitä uutisoitu syrjäisimmänkään saarivaltion maakunnissa, vaikka asia mitä suurimmassa määrin kosketti juuri näiden maakuntien asukkaita. Nythän oli kysymys näiden yhdyskuntien koko valtarakenteen koossa pysymisestä. Monet puhumaan puhjenneet ja vaaleihin ehdolle asettuneet liskot vakuuttivat omaa etevyyttään ja huojuttivat vantteralla pyrstöllään rytmikkäästi puhujapönttöä niin, että se heilahteli puolelta toiselle kuin kirkonkello. Salin viereisellä rakennustyömaalla olen kerran käynyt, nyt, kun kirkko jo on ulkotöitä vaille valmis, ja ihmetystäni on herättänyt alttarin taakse varatun tilan pienuus. Senhän pitäisi olla paikka, jossa pappi hiljentyy edessä olevaan hartaustoimitukseen; minä satuin näkemään jo valmiin tilan, joka oli sisustettukin. Alttarin etuseinään on ripustettu kuva jostakin jalkapallojoukkueesta. Miten tämä edistää sitä asianmukaista hartautta, jolla kaikkein papukaijamaisimminkin elkein saarnaavan papin tulisi herkistää seurakuntalaisia, puhumattakaan yksinäisistä juopoista puistojen hämärässä, tavaratalojen sokkeloissa puikkelehtivista varkaista tai pimeillä kujilla hiippailevista murhamiehistä? Voiko heidän sielunsa tavoittaa jalkapallon inspiroimalla saarnalla, vai onko hurskaan kappalaisen otettava heihin jälkikäteen yhteyttä esimerkiksi värikkäitä savumerkkejä kirkon katolta lähettämällä, jolloin kirkko alkaisi muistuttaa paavillista rakennusta, josta ilmoitetaan uuden Jumalan valinnasta.