Tänä yönä me tiemme ulos löydetään, nää on näitä kuumia, mustia elokuun öitä, jolloin taivas on  häveliäästi piiloutunut, siinä jossain se kumminkin on. Kummallisen lämmintä, hienon hieno mausteentuoksuinen tuuli. Niemenkärjessä sytytin tulitikun, koska taskulamppu oli kompuroidessani rikkoutunut. Yksi vaivainen tikku ei kauan palanut,  tuli mieleen isä kerran maalla, kun se pyysi mua hakemaan tulitikut talosta, kun kaivon letkunpäätä piti lämmittää. Niin  äiti ja mummi käski sanoa, että älä käytä niitä kaikkia tikkuja. Askissa oli sekaisin polttamattomia ja poltettuja tikkuja kuin jäätyneitä suntioita lakassa ja isä suuttui ja heitti koko askin kauas pellolle. Olisin nauranut jos olisin uskaltanut. Tulitikun loimussa ehdin nähdä männyn rungon ympärille kietoutuneen suuren valkoisen käärmeen ja meille tuli kiire. Ei sitä oikeastaan pelästynyt, mutta käärme haisi ihan joltain petrolilta niinkuin se kohta olisi päästänyt kidastaan ankaran tulenloimeen. No, sittenhän olisi ainakin nähnyt. Mutta me olimme lähdössä kokonaan pois, rajojen yli, ihan minne vain kahdestaan, jättämässä kaiken taakse, työn, huvin, lukupiirit, kuumailmapalloreissut, ihan koko höskän. Meillä oli toisemme ja toisiimme me luotimme kuin koilliseen kallioon.

Raja päästiin ylittämään vasta aamuvarhain, kun kaste maahan lankesi. Koko yön temmimme niemen kaarta, suuren metsän reunaa ja kuuntelimme yön äänten kotoisaa kotkotusta, tummia urahduksia ja puheelta kuulostanutta kimeää pulputusta, joka halusi kertoa kaikki maailman asiat yhtäaikaa. Rajalla ei näkynyt ketään, siihen ihan tarkkaan rajan kohdalle, jota aurinko vartioi, ilmestyi yksi toisensa perään kangastuksina suuria kivitaloja, pihoja ja pihakeinuja. Jokainen saattoi niistä tunnistaa omansa, sen lapsuuden paikan, mistä oli joskus lähtenyt retkilleen elämään. Mutta meillä ei ollut aikaa jäädä, meidän oli kiiruhdettava, etteivät peräämme lähteneet meitä koskaan saavuttaisi. Leipää olin reppuuni evääksi varannut, mutta luovuin siitä iloisesti nauraen, kun tapasin töpsän hevosen niityn kupeessa. Se tuli syömään limppua kädestäni ja nuoli karhealla kielellään särkevää kättäni.