”Ostattekste tämmösii”? Kierroksella kiihkosta pyörivässä tornitalossa, postikorttirykelmän kanssa vapisevana, ovelta ovelle. Koulun keräjäiset, pitää saada rahaa luokanvalvojan viinaan. Hän on maannut jo monta päivää tiedottomana, tunnit ovat jääneet pitämättä ja me lapset leikimme luokassa, hypimme pulpettien päällä, jotkut kiskovat tyttöjä leteistä, tytöt kirkuvat. Oven avaa koulusta tuttu opettaja, Rauni, eri luokanopettaja kuin meillä. Hän katsoo minua kummissaan, ei ehkä tunnista, vilkaisee kortteja ja pudistaa sitten päätään. Lyö oven kiinni. En minäkään näitä ostaisi. Ihan paskoja, kuulema luokanvalvoja joskus piirustanut niitä selvinä hetkinään, niissä on luonnosteluja milloin mistäkin, naisten sääristä, avautumassa olevista sateenvarjoista, kuolleista ihmisistä vaeltamassa tavaratalossa katolisen papin johtamina. Luokanvalvoja kertoi meille, että pappi haki tavaratalosta polkua, joka johtaisi tavaramaailman läpi suureen autuuteen, keväiseen taivaaseen, jossa kirkas valo häikäisee kaikkia muita paitsi pyhistä pyhimpiä, jotka katselevat valtaistuimelta silmiään hierovia syntisiä.

Kun olen kiipeämässä seuraavaan kerrokseen, Raunin ovi aukeaa uudestaan. ”Tulepa tänne”, hän sanoo minulle ja pitää ovea raollaan, ympärilleen vilkuillen. ”Sinun myyntitekniikkasi kaipaisi vähän jotakin. Eihän ketään kiinnosta, jos vain sanot: ostattekste tämmösii? Sinun pitää ensin esitellä laajasti koulusi historiaa, sen tavoitteita esihistorialliselta ajalta lähtien, sen läheistä suhdetta syvänmeren valaisiin, sekä tuoda ilmi opettajiesi laaja osaaminen, josta he ovat saaneet tunnustusta jopa kaukaisissa kalifaateissa. Sitten voit lopuksi pläräillä kortteja, mutta älä roiskuta sylkeä ympäriinsä, näyttää niitä ja sanoa: Kurpitsan nimeen, hauskaa aikaa, kesällä lokkien kanssa nyt mä myyn taikka lähden tästä talosta, hitto vieköön, poies”. Yritän painaa Raunin opettaman mieleeni ja kiipeän varmuuden vuoksi pari kerrosta ylemmäs seuraaville oville, jotta Rauni ei kuulisi ensimmäistä uutta myyntiyritystäni. Kun oven avaa ystävällisen näköinen, kaljupäinen silmälasimies, aloitan kertomalla löytöretkistä kuten Magalhaesista ja kuinka hän purjehti kaksi kertaa väärään suuntaan maapallon ympäri, ennen kuin löysi etsimänsä, yksisilmäisen neitsyen pieneltä saarelta Tyynellä valtamerellä. Mutta tyttö menehtyi flunssaan pari kuukautta laivaan nousunsa jälkeen ja sen jälkeen Magalhaes hukutti surunsa purjeidensa voimaan ja teki kaikki ne löydöt ja maineteot, joista maailma voi nyt vain voimattomasti voihkien ylpeillä - tempura, ah tempura!

Puhetulvani keskeytyi, kun kuulin takaani syvän huokauksen. Rauni siinä seisoi, piti kättään silmiensä edessä, välillä nosti päätään ja pyöritteli silmiään. Sitten hän huusi alemmalle porrastasanteelle: ”Tulkaapas poijjaat tänne”! Siellä oli kaikki meidän luokan pojat, jotka kiipeilivät pitkin kaiteita kuin keltaiset apinat luoksemme ja nauroivat minulle vedet silmissä, suuret ikenet hyrskyen, toiset jopa kieriskelivät ympäri lattiaa. Rauni sanoi: ”No niin, näyttäisikö joku nyt tälle, miten kortteja oikeasti myydään”?