Otin kepin maasta ja heitin sen pitkälle; se putosi ojan pohjalle. Kuin vastauksena tähän, jossakin alkoi haukkua koira; taivas oli tähtikirkas, oli tyyntä ja lämmintä. Koiran haukku keskeytyi vihaiseen huutoon; koira älähti kerran ja vaikeni. Minä halusin jo kotiin tästä hälisevästä seurueesta. Olin toista päivää vieraana ja isäntäväki alkoi jo katsoa meitä pitempään viipyneitä karsaasti, vaikkei mitään sanonutkaan. Niinpä päätin lähteä tylysti paikalta, hyvästejä jättämättä. Minua tympäisi se, että ensin kutsuttiin kylään ja sitten kehdattiin ruveta osoittamaan mieltä. Hyppäsin pellon reunalta ojaan, se oli syvempi kuin olin luullut ja loukkasin jalkani tömähtäessäni pohjalle. Pohjalla oli vettä, loiskuttelin sitä kovaäänisesti siinä lompsiessani. Vähitellen juhlahumun äänet vaimenivat, pimeys otti minut syliinsä. Tähdet kimmelsivät samettisella taivaalla kuin korut; ne olivat ihmeellisiä katsoa. Oja vietti yhä syvemmälle; lopulta minua alkoi hieman pelottaa, sillä reunaa ei näkynyt enää ollenkaan. Edessäpäin alkoi vähitellen kuulua pauhua; oli ilmeistä, että ojapuro syöksyi maan alle jossakin lähettyvillä. Jos halusin jatkaa tätä reittiä, olisi parempi löytää jokin puu tai lautta, jonka päällä voisin kulkea eteenpäin ja antaa virran viedä.