Virkamiehen päiväkirja

Törmääjä

2026-06-28T15:17:00+03:00

Niin tein. Otin onkeeni heti ensimmäisestä kerrasta, meillä oli sentään takana rankka vaellus erämaan halki. Meteoriittia emme löytäneet, tai sen palasia siis, vaikka juuri noille seuduin oli laskettu suuren törmääjän langenneen. Kansan rohtunein huulin kerrottiin, että tuona yönä tuli lähikylässä yhtäkkiä aivan kirkasta, valo tunkeutui luomien läpi ja sai pienimmätkin lapset pelkäämään. Lehmät ammuivat navetassa niitä olisi peto uhannut.

Päädyimme lepäämään vaelluksen päätteeksi pienen lammen rantaan, siinä oli lupa pysähtyä, tosin oli ilman muuta odotettavissa, varsinkin jos liian pitkään viipyi, että kuin tyhjästä putkahtaisi metsänvartija – tai lammenvartija – millä nimellä häntä nyt haluttiinkaan kutsua. Mutta ihminen se ei ollut, ei missään nimessä. Jotkut jopa väittivät, että se olisi tullut törmääjän matkassa. Joka tapauksessa se oli silminnäkijöiden mukaan suurehkon kissan kokoinen otus, joka mylvi pelottavasti , ellei heti reagoinut sen ilmestymiseen ja lähtenyt kiireen vilkkaa tiehensä. Me huilasimme lammen partaalla kuitenkin pitkään, eikä mitään tapahtunut. Sen oli aivan tyyni, edes tuulenvire ei saanut sen pintaa millään muotoa väreilemään. Olipa väitetty niinkin, että törmääjän osia olisi lammessa. Ainakin lampi oli piirteiltään epätavallisen, suorastaan säännöllisen pyöreä.

Porarit

2026-06-25T18:11:00+03:00

Toisin sanoen voimme päätellä, että esitelmöitsijän väite kurjen lennon matemaattisen kuvailun epätarkkuudesta ei voi olla oikein, koska tietämäni ja jopa omien havaintojeni mukaan, kurki lentää parvissa ja kaikki ovat mukautuneet lennon rytmiin ja hiljaiseen voimaperäiseen olevaisuuteen, joka kyllä kuuluu, jos kuunnella tahtoo, kurkien laulusta, joka on pontevaa työn ylistyksen laulua, kuin oikein kunnon porarin laulua kalliotyömaalla. Siinä kivipöly ja karsta lentävät kauas ja kuin ihmeessä porarin laulun jyly kantaa kaiken muun melun yli ja jykevät matalat äänet soivat kuin pasuunat jumalten tuomiolla. Minä olen nähnyt kuinka porarit nousevat lentoon; se tapahtuu väistämättä, kun työmaa hiljenee ja melkein kaikki ovat lähteneet, jäljellä ovat vain porarit, jotka jo verryttelevät työmaavaunussa. Sitten he tulevat kovasti melskaten ulos, yhyttävät kivipölyisen kumppaninsa, kävelevät vaappuen kallionjyrkänteen reunalle ja mitään sanomatta, aavemaisen hiljaisuuden vallitessa, pudottautuvat lentoon. Se on jumalaisin näky, mitä saattaa kuvitella. Väitetään jopa, että tällaisen lentoonlähdön silminnäkijä voi elää ikuisen elämän.

Kuumailmapallo

2026-06-22T18:44:00+03:00

Koska oli varma, että hänen ohjeisiinsa luotettiin, hän heilautti kättään hyvästiksi ja nousi kuumailmapalloon. Aluksi näytti siltä, ettei pallo suostunut ollenkaan kohoamaan yläilmoihin, mutta kun palloa ohjastava aikansa poltti ja huudatti kaasusuutinta, pallo viimein heräsi eloon ja kovalla nykäyksellä irtosi maasta. Se nousi melkein saman tien erittäin korkealle, niin että matkalaiset, joista osa oli kaiken kokeneita karttureita, näkyivät enää pieninä huojuvina pisteinä. Hänen lähdettyään alkoi heti tiukkasanainen väittely ohjeiden järkevyydestä, eihän nyt missään Merkuriuksessa oltu, vaan kotoisen Maan pinnalla. Sen vuoksi tuntui järjettömältä piilotella varjon puolella koko päivän ja olihan se lähes mahdotontakin, kun Aurinko porotti tähän vuodenaikaan suoraan taivaan laelta. Jossakin oli yö joka tapauksessa, joten miksi tällaisesta piti huolehtia? Itse en ymmärtänyt ohjeista varsinkaan kappaletta kuristusventtiileistä – mihin niitä muka käytettäisiin? Olin vain kerran elämässäni nähnyt kuristusventtiilin. Se tapahtui autotehtaassa, jossa olin pari kesää pakkaamassa moottorin osia vientiin. Mutta sen aikainen kuristusventtiili oli sitä lajia, että se olisi sopinut vaikka suuren valtamerihöyryn konehuoneeseen, jossa se siristen ja sihisten olisi suorittanut sitä jumalaista tehtävää, jota varten se oli asennettu.

Neutroni

2026-06-20T16:23:00+03:00

Tömähdin, mutta höyhenen kevyesti, neutronitähden pinnalle. Pinta oli niin sileä ja tasainen kuin jokin voi olla. Silmien tasolta pystyi silti näkemään kaukana siintävän sinisen kuution, ja lähdin raskain askelin sitä kohden raahustamaan. Muutama pieni nyppylä tähden pinnassa muuten oli, mutta niin pieni, etteivät ne juuri pinnassa erottuneet, ellei niitä lampulla valaissut. Valo kiemurteli ja taipui kuin käärme tuskissaan. Pääsin kuution luo ja kappas! se olikin pieni huone, jonka yksi seinä puuttui, se oli verhon peittämä. Huone oli kovin kodikas – juuri tällaisen olisi pormestari miellyttäjilleen lahjoittanut, jos hänellä siihen enää olisi ollut varaa, kaiken tapahtuneen jälkeen. Oli ollut maailmanlopun huutokauppoja, joissa myytiin kaikkea rojua suureen hintaan, yhtäkkiä kaiken arvostus oli kääntynyt ylösalaisin, ja paperiliittimestä joutui maksamaan enemmän kuin timanttitiarasta. Huoneessa oli siisti sänky, pöytä ja tuoli. Huoneen seinällä oli taulu, jonka romanttisiin kehyksiin olisi toivonut jotakin herttaisempaa kuvaa kuin irti leikattua päätä. Sen kasvoilla väreili samanaikaisesti suuri pelko ja mistään piittaamaton virnistys.

Vuokralainen

2026-06-19T17:10:00+03:00

Vuokraajalta tuli viesti, hyvissä ajoin ennen lumien lähtöä, jossa hän totesi ykskantaan, että ellei hän voi päästää sisään sinne pyrkiviä lintuja, jotka haluavat varmistaa pesinnän onnistumisen tulevaksi kaudeksi, hänen on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Viestissä ei kuitenkaan lainkaan mainita, mitä tällaiset toimenpiteet voisivat olla. Minulla sentään on kokemusta asuntojen vuokraamisesta yläilmakehässä ja Kuussa asti, enkä keksi mitään, millä hän voisi minua uhata. Toki hän voi lähettää vuokranmaksajain keskusliittoon kirjelmän asiasta, mutta luultavimmin siellä torjuttaisiin tällainen vetoomus. Satunpa sitä paitsi tuntemaan muutamankin kyseisen lautakunnan jäsenen, molemmat heistä - toden totta - ovat lintuja. Toinen on pulu ja toinen hilleri. No nyt te tietenkin vimmastuneena sanotte, ettei hilleri ole lintu, mutta sehän onkin hänen nimensä! Sirkka Pulu ja Helga Hilleri he ovat, molemmat pulskia poikia ja kovia politikoimaan, etenkin juovuksissa. He saattavat vetäytyä eräälle kalliolle kaupunkimme edustalla, juoda siellä ja samalla kinata kovaäänisesti. Heillä kummallakin on trumpettimainen, törähtelevä ääni ja tuulisina päivinä väittely kuuluu kauas, aina vieraisiin kyliin saakka, rajan toisella puolen.

Pomo

2026-06-18T19:04:00+03:00

Meidän päällikkö on päättäväinen mies. Kun hän on tulossa kuopalle, jonka pohjaa olen viimeistelemässä ja vielä pystyn hänet näkemään, ennen kuin kuopan reunat kohoavat liian korkealle ja taivas tummuu niin, että voi nähdä vaikka keskellä päivää Pohjantähden, huomaan päättäväisyyden siitä, että hän vaihtaa kättä taskusta toiseen koko kävelyn ajan. Kun hän saapuu kuopan reunalle, hän antaa määräyksen minua tervehtimättä, vaikken olisi häntä nähnyt viimeksi kuin eilen, että kuoppa pitää peittää ja kaivaa sen jälkeen toiseen paikkaan, jonka hän ilmoittaa myöhemmin, saatuaan tiedon esikunnasta. Mutta sen ajan, hän sanoo terävästi, sinä odotat täällä, kunnes tulen taas paikalle ja tarkistan nykyisen kuopanpeiton jäljet. Ja jos se ei kelpaa minulle, ei se kelpaa kuningattarellakaan, hän jatkoi. Hänellä oli aina tuo ”kuningatar” mukana jutuissaan, tiedä, mistä hän oli sen keksinyt. Tosin muistissani oli, että nuoruudessaan hän vietti pitkiä aikoja Intiassa; ehkäpä tuolta ajalta oli viehtymys myös englantilaiseen teehen.

Kunnes kuolema

2026-06-16T18:42:00+03:00

Kevätilta äärettömyydessä,

junanlähdön jälkeen,

ajatukset hyljänneessä.

Olisipa jossain sininen huone,

johon piiloutua.

Sänky, pöytä, tuoli.

Seinällä soikeassa kehyksessä

kuva meistä,

taivaalla kalpea, pakeneva tähti.

Unten verho

2026-02-06T13:27:00+02:00

Noin neljä miljoonaa vuotta sitten Aurinkokunnan ohitti kaksi kulkuria, noin 13 kertaa Aurinkoa massiivisempaa tähteä. Nuo kaksi tähteä ovat nimeltään Mirzam ja Adhara ja ne sijaitsevat nykyisin Ison Koiran tähdistössä (Tähdet ja Avaruus 1/2026). Ohituksen aikaan ne näkyivät Maankin taivaalla kaikkein kirkkaimpina tähtinä, heti Auringon jälkeen.

Mirzam-nimi on johdettu arabiasta ja se tarkoittaa ”tiedottajaa”. Adhara tarkoittaa arabiaksi ”neitsyitä” tai sanskriitiksi ”tukea”, ”perustusta”.

Ohi kulkeneet tähdet repivät mennessään Aurinkoa ympäröivää harvaa kaasuvaippaa, ”Unten verhoa”. Ne ionisoivat sitä paikoin eli repäisivät elektroneja irti atomeistaan.

Kun verhon värähtelyitä on analysoitu taajuusmuuntimella korvin kuultaviksi, kuuluu lujia, metallisia ääniä. Kuin kaikki Rooman kirkonkellot pauhaisivat yhtä aikaa.

Merisää

2026-01-18T15:13:00+02:00

Ulappa on hiljainen

olemassaolon rajoilla

kuin lokin lento.

Matalana vyöryvä aalto

paljastaa syntymättömän.

Kun maa katoaa näkyvistä

katoaa itse itseltään.

Kalbådagrundin tiedot puuttuvat.

Metsän eläimet

2026-01-15T08:56:00+02:00

Taavetti. Typerä paikannimi. Se tuli tutuksi asevelvollisuuteni aikoihin palatessani lomilta kuninkaalliseen ratsuväkipataljoonaan. Riihimäki-Lahti-Kouvola-Taavetti-Luumäki-Lappeenranta.

Ratsuväkipataljoonan ratsut oli korvattu huonokuntoisilla polkupyörillä. Niillä ajellessa oli vaikea uskoa, että polkupyörämekaanikoiksi valituille varusmiehille olisi ollut minkäänlaisia laatuvaatimuksia. Heillä toki oli lokoisat päivät. Sai olla päivät pitkät pajalla, leppoisan vanhan ylivääpelin valvonnassa. Sieltä pääsi illan tullen livahtamaan sotilaskotiin ja sieltä suoraan omaan tupaan nukkumaan.

Metsäharjoituksiin ajettiin polkupyörin. Matkalla ylämäet poljettiin täysillä ja alamäissä jarruteltiin. Että oikein vituttaisi. Metsässä kulkiessa tulin tuolloin ensi kertaa kiinnittäneeksi huomiota metsäneläimiin, joita tosin harvoin näki. Mutta silloin kun niitä näki, tuli tunne, että ne tiesivät jotakin, mitä ihminen ei tiedä. Että ne olivat perillä jostakin mysteeristä. Tämä tunne on säilynyt siitä lähtien. Ehkä ne siksikin välttelevät ihmistä.

Kerran, kun ajoimme pyörillä keskellä yötä jossain saatanan korvessa, jäin jälkeen muista kaaduttuani. Makasin lumihangessa huuruisen hetken. Oli aivan hiljaista. Silloin kuusen oksalle lennähti yksinäinen lehtopöllö. Se katsoi minua höyhenpuku pörheänä ja kysyi: ”Mitä”? Vastasin, että ei mitään, että lepään hieman ja jatkan kohta matkaa. Se sanoi: ”Lyhyitä ovat sinun matkasi, mutta pitempi on mielen matka loputtomasta yöstä aurinkojen valoon. Autuaita ovat kiitolliset, sillä heidän on syvimmät pyörteet. Autuaita ovat vaeltajat, sillä heidän on tuimat tuulet. Ja heillä on oleva rakastuneen katse, kuin nuorilla, ja uudistunut mieli. On annettava periksi. Heijaa”.

Sitten se katosi. Minä nousin ylös. Kaikki vaatteeni olivat poissa, jäin nojailemaan polkupyörääni ja nukahdin.