Virkamiehen päiväkirja

Oikeassa olemisesta

2026-08-13T18:20:00+03:00

Mitä jos he sittenkin olivat oikeassa? Ja me suututimme heidät ja he lähtivät kesken tulipalon pois, heilauttivat vain kättään paloautolle ja uima-altaan huoltotiimille ja menivät, hoiperrellen, välillä kontatenkin. Heidät me kuitenkin muistamme nauravina hevosten parissa niityllä; kuinka he läimivät hellästi hepoisten lautasia ja kinastelivat jostakin loppujen lopuksi niin vähäisestä asiasta kuin tien kunnossapidosta. Nyt oli hiljaista ja jäljelle jääneiden piti tehdä jotakin. Me olimme noesta mustia, olimmehan avustaneet palon sytyttämisessä, yhdellä meistä oli palovammojakin ja joku valitti kuulevansa pelkkää liekkien kohinaa, niin syvälle sieluun tuo liekkien merellinen raivo kävi. Me voisimme nyt mennä palamatta jääneen metsän suojiin ja pitää kokouksen, johon muutkin eläimet saisivat ottaa osaa. Tiesin laakean kiven metsän siimeksessä, oikein sellaisen Tapion pöydän, jonka ääressä perimätiedon mukaan ratkottiin maailman ongelmia jo paljon ennen ensimmäistä suurta sotaakaan. Tietysti Tapion pöytään oli tapana tuoda uhrilahjoja ja niin meidänkin olisi pitänyt tehdä, jotta metsä olisi ollut meille suosiollinen. Eläimet olivat tuoneet kukin oman lahjansa, jota ne piilottelivat kuka suussaan, kuka käpäliensä välissä. Niillä sentään oli luontaista arvokkuutta ja käytöstapoja.

Pyykkärit

2026-07-22T19:38:00+03:00

Aivan toisenlainen olisi hänen ilmeensä ollut, jos sanoja vain olisi ollut joku muu kuin minä, esimerkiksi tuo professori, joka oli väitellyt ties mistä sekavasta yrttien tarusta etäisillä niityillä ja kirjoittanut sen jälkeen useitakin tähän liittyviä artikkeleita, joissa pohdittiin kaavamuutosten vaikutuksia yrttien elämään yleensä ja erityisesti hiukkasfysikaalisesta näkökulmasta. Yrtit sijoittuvat monien mielessä kvanttifysiikan määrittelemään tietoisuuteen, mutta tämän kyllä tiesivät meidän talomme pyykkäritkin; monet heistä olivat nuorena osallistuneet laboratoriokokeisiin ja avustaneet kiihdytysputken rakentamisessa. Samoin he olivat valmistaneet tutkijoille ruokaa ja jopa syöttäneet sitä heille, tutkijoiden vain tuijotellessa psykoottisen näköisinä eteensä. Pyykkärien velvollisuuksiin kuului niin ikään tutkijoiden ulkoiluttaminen; tämä tapahtui pieneen pesuvatiin rakennetussa vauhtipyörässä, jossa ripeä juoksu auttoi palaamaan perustilaan. Myöhemmin he muistivat kiittää pyykkäreitä ja laboratorion sulkemista edeltävänä iltana he olivat keränneet lahjan, se oli kokonaisen pienen laivan aihio, josta voitiin pienellä valmistelulla saada käyttöön täysin merikelpoinen kuunari.

Viesti

2026-07-12T18:30:00+03:00

Vasta kun nostimme metallitangot maasta ja panimme ne pystyyn talon seinää vasten, avautui niiden sisältämä viesti siinä siunaamassa, kun aurinko heitti seinään niiden varjon. Jotkut huudahtivat ääneen, toiset painoivat kämmenet kasvoihin, jotkut kiroilivat hiljaa. Ja tämän takia olimme tulleet näin pitkälle, kauas kaupungista, joka oli ainut paikka, jossa vielä kuhisi elämää. Olimme saaneet luvan kanslerilta tulla tutkimaan tätä tapausta, yhtä hyvin paikalle olisi voinut lähettää lavallisen vuohia, ne olisivat olleet kykeneviä selvittämään saman asian ja ehkäpä jopa lyhyemmässä ajassa. Minua nolotti ja pyysin iltahuudon aikaan anteeksi joukkueelta, he murisivat kuin vihaiset karhut, mutta alkoivat sitten leppyä ja iltanuotiolla raikui jo nauru. Sitä varmasti auttoi tarjoamani rommiryyppy kullekin. Joillakuilla oli omiakin eväitä mukana, sallin sen, koska mitä me olisimme voineet tehdä? Oli liian myöhäistä välittää viestiä avaruuteen lähteneille. Heistä ei ollut muutenkaan kuulunut mitään lähdön jälkeen, kukaan ei tiennyt olivatko he vielä hengissä. Viimeksi heidät oli nähty kiitämässä kimaltavassa tinapurkissaan taivaan laella mahtavan jylyn saattelemana, mutta sitten: täysi hiljaisuus.

Sulottaret

2026-07-09T18:55:00+03:00

Etenkin suuria sanoja kannattaisi nyt välttää, tuumin. Olin suututtanut hänet tänään liian monta kertaa loputtomalla jaanauksellani fillarireissustani; tiesin aivan hyvin, ettei hän voinut sietää polkupyöräilyä, vaan teki kaikki matkansa joko autolla tai kävellen. Joskus hän jopa pani autonsa ryömimään hiljakseen eteenpäin ja käveli sen rinnalla puhellen koko ajan rauhoittavasti ja heilutellen uhkaavasti kävelysauvojaan ohikulkijoille. Kylällä hänet oli opittu tuntemaan hulluna; oikeastaan sillä kylällä heitä oli kaksi. Toinen oli entinen merimies, olipa hän vielä merillä olon jälkeen nyrkkeillytkin kevyemmissä sarjoissa. Hän oppi käyttämään nyrkkejään laivareissuillaan. Siellä joutui usein tappeluun, kun merellä saattoi kulua viikkoja ilman, että maata olisi näkynyt missään. Siellä tuli neuvoton ja painoton olo, kuten hän sitä kuvaili. Tuntui että olisi koko ajan vain leijaillut ja se meren aava läsnäolo oli tehdä monet hulluksi. Silloin avuksi riensivät usein delfiinit; ne saapuivat uimaan laivan rinnalla ja hyppivät korkealle kuin kurkkiakseen ylös kannelle ja nähdäkseen, mitä siellä tapahtui. Tällöin joku pahemman kerran seonnutkin saattoi puhjeta hymyyn ja tervehtiä kimeästi huutaen noita valtameren sulottaria..

Ostoslista

2026-07-05T11:29:00+03:00

Näytti kuin tuon pienen linnun viserryksessä olisi erottunut jokin sana, kuten ”olio” tai ”olen”, mutta ei kai sentään niin voinut olla. Etenkään, kun mittarintarkastaja, joka oli juuri tullut lomalta ja halusi vain suorittaa virkansa mukaisen tarkastuskäynnin, ei sanonut kuulleensa mitään muuta kuin ”linnun laulua”, kuten hän asian ilmaisi. Paskat se mitään laulua ollut. Kyseessähän oli pesästä lähtenyt poikanen, joka oli eksynyt parvekkeelle ja mietti kuumeisesti, miten sieltä pääsi pois ja missä ihmeessä emo oli. Oli sitä tietysti jo koetettu auttaakin, minä olin oitis vienyt parvekkeelle pesuvadillisen puhdasta vettä, että se olisi voinut pestä kasvonsa ja virkistäytyä kolkkojen kokemuksiensa jälkeen, mutta se ei mennyt vatia lähellekään. Se lennähti pöydälle, sillä lentää se toki jonkin verran osasi ja näytti ihmeen päättäväiseltä, kuin olisi tuuminut jäävänsä nyt toistaiseksi tähän. Minulle se ei oikeastaan olisi sopinut, sillä meille oli ministeri tulossa päivällisille ja jotain ruokaakin olisi jo syytä alkaa valmistella. Sitten keksin pyytää lintua avukseni ja hämmästyksekseni se suostui. Mittarintarkastaja poistui luettuaan lukemat ja ravisteli mennessään päätään. Ensiksi laitoin linnun asialle kauppaan. Minä annoin sille ostolistan mukaan. Tämä oli oivallinen veto, sillä lintu unohti nyt neuvottoman asemansa ja pyrähti auvoisin mielin ulko-ovesta ulos ja lähti pyrähdellen lentämään kohti kadunkulman sekatavarakauppaa.

Ballerina

2026-07-03T17:11:00+03:00

Tunsimme hänet ja miksi emme olisi tunteneet. Kilometri toisen perään oli yhdessä vaellettu, pistäydytty pienissä kylissä kaukana muusta asutuksesta, jaettu yösija, kuivateltu tulen loimussa. Minulla oli noista ajoista tekeillä kirjakin. Sen oli määrä olla dokumentti, sellainen vuori-ilman vaikutuksessa kirjoitettu, sulava ja notkea kuin nuori joutsen. Joutsenia näin korkealla ei ole, mutta sen sijaan hanhia, jotka pystyvät vaivatta ylittämään korkeimmatkin huiput. Se oli hämmästyttävää. Iltaisin niitä näki pienillä kitukasvuisilla niityillä ruokailemassa eikä minulla ollut mitään syytä niitä ajaa pois, ennemminhän ne tänne kuuluivat kuin minä, kaupungissa varttunut ja sen huvipuistoissa kouliintunut ja kasvatettu. Isäni oli elämänsä loppukaaressa tivolin johtaja ja minun lisäkseni luonamme asui muan häikäisevän kaunis ballerina. Hän härnäsi minua toisinaan venyttelemällä aivan edessäni, niin että väistämättä näin hänen kauniisti muotoutuneen vartalonsa. Sitä olivat koulineet lukuisat vuodet merellä delfiinien opissa ja voi huoletta sanoa, että siellä jos missä oppii sulavaa liikkumista. Hänen lisäkseen meillä asui toki myös tivolin pelle, joka ei suostunut riisumaan pellen rytkyjään vapaa-ajallaankaan. Hän oli oiva paistamaan vehnäsiä. Niitä oli mukava mussuttaa aterian päätteeksi korvikkeen kera.

Törmääjä

2026-06-28T15:17:00+03:00

Niin tein. Otin onkeeni heti ensimmäisestä kerrasta, meillä oli sentään takana rankka vaellus erämaan halki. Meteoriittia emme löytäneet, tai sen palasia siis, vaikka juuri noille seuduin oli laskettu suuren törmääjän langenneen. Kansan rohtunein huulin kerrottiin, että tuona yönä tuli lähikylässä yhtäkkiä aivan kirkasta, valo tunkeutui luomien läpi ja sai pienimmätkin lapset pelkäämään. Lehmät ammuivat navetassa niitä olisi peto uhannut.

Päädyimme lepäämään vaelluksen päätteeksi pienen lammen rantaan, siinä oli lupa pysähtyä, tosin oli ilman muuta odotettavissa, varsinkin jos liian pitkään viipyi, että kuin tyhjästä putkahtaisi metsänvartija – tai lammenvartija – millä nimellä häntä nyt haluttiinkaan kutsua. Mutta ihminen se ei ollut, ei missään nimessä. Jotkut jopa väittivät, että se olisi tullut törmääjän matkassa. Joka tapauksessa se oli silminnäkijöiden mukaan suurehkon kissan kokoinen otus, joka mylvi pelottavasti , ellei heti reagoinut sen ilmestymiseen ja lähtenyt kiireen vilkkaa tiehensä. Me huilasimme lammen partaalla kuitenkin pitkään, eikä mitään tapahtunut. Sen oli aivan tyyni, edes tuulenvire ei saanut sen pintaa millään muotoa väreilemään. Olipa väitetty niinkin, että törmääjän osia olisi lammessa. Ainakin lampi oli piirteiltään epätavallisen, suorastaan säännöllisen pyöreä.

Porarit

2026-06-25T18:11:00+03:00

Toisin sanoen voimme päätellä, että esitelmöitsijän väite kurjen lennon matemaattisen kuvailun epätarkkuudesta ei voi olla oikein, koska tietämäni ja jopa omien havaintojeni mukaan, kurki lentää parvissa ja kaikki ovat mukautuneet lennon rytmiin ja hiljaiseen voimaperäiseen olevaisuuteen, joka kyllä kuuluu, jos kuunnella tahtoo, kurkien laulusta, joka on pontevaa työn ylistyksen laulua, kuin oikein kunnon porarin laulua kalliotyömaalla. Siinä kivipöly ja karsta lentävät kauas ja kuin ihmeessä porarin laulun jyly kantaa kaiken muun melun yli ja jykevät matalat äänet soivat kuin pasuunat jumalten tuomiolla. Minä olen nähnyt kuinka porarit nousevat lentoon; se tapahtuu väistämättä, kun työmaa hiljenee ja melkein kaikki ovat lähteneet, jäljellä ovat vain porarit, jotka jo verryttelevät työmaavaunussa. Sitten he tulevat kovasti melskaten ulos, yhyttävät kivipölyisen kumppaninsa, kävelevät vaappuen kallionjyrkänteen reunalle ja mitään sanomatta, aavemaisen hiljaisuuden vallitessa, pudottautuvat lentoon. Se on jumalaisin näky, mitä saattaa kuvitella. Väitetään jopa, että tällaisen lentoonlähdön silminnäkijä voi elää ikuisen elämän.

Kuumailmapallo

2026-06-22T18:44:00+03:00

Koska oli varma, että hänen ohjeisiinsa luotettiin, hän heilautti kättään hyvästiksi ja nousi kuumailmapalloon. Aluksi näytti siltä, ettei pallo suostunut ollenkaan kohoamaan yläilmoihin, mutta kun palloa ohjastava aikansa poltti ja huudatti kaasusuutinta, pallo viimein heräsi eloon ja kovalla nykäyksellä irtosi maasta. Se nousi melkein saman tien erittäin korkealle, niin että matkalaiset, joista osa oli kaiken kokeneita karttureita, näkyivät enää pieninä huojuvina pisteinä. Hänen lähdettyään alkoi heti tiukkasanainen väittely ohjeiden järkevyydestä, eihän nyt missään Merkuriuksessa oltu, vaan kotoisen Maan pinnalla. Sen vuoksi tuntui järjettömältä piilotella varjon puolella koko päivän ja olihan se lähes mahdotontakin, kun Aurinko porotti tähän vuodenaikaan suoraan taivaan laelta. Jossakin oli yö joka tapauksessa, joten miksi tällaisesta piti huolehtia? Itse en ymmärtänyt ohjeista varsinkaan kappaletta kuristusventtiileistä – mihin niitä muka käytettäisiin? Olin vain kerran elämässäni nähnyt kuristusventtiilin. Se tapahtui autotehtaassa, jossa olin pari kesää pakkaamassa moottorin osia vientiin. Mutta sen aikainen kuristusventtiili oli sitä lajia, että se olisi sopinut vaikka suuren valtamerihöyryn konehuoneeseen, jossa se siristen ja sihisten olisi suorittanut sitä jumalaista tehtävää, jota varten se oli asennettu.

Neutroni

2026-06-20T16:23:00+03:00

Tömähdin, mutta höyhenen kevyesti, neutronitähden pinnalle. Pinta oli niin sileä ja tasainen kuin jokin voi olla. Silmien tasolta pystyi silti näkemään kaukana siintävän sinisen kuution, ja lähdin raskain askelin sitä kohden raahustamaan. Muutama pieni nyppylä tähden pinnassa muuten oli, mutta niin pieni, etteivät ne juuri pinnassa erottuneet, ellei niitä lampulla valaissut. Valo kiemurteli ja taipui kuin käärme tuskissaan. Pääsin kuution luo ja kappas! se olikin pieni huone, jonka yksi seinä puuttui, se oli verhon peittämä. Huone oli kovin kodikas – juuri tällaisen olisi pormestari miellyttäjilleen lahjoittanut, jos hänellä siihen enää olisi ollut varaa, kaiken tapahtuneen jälkeen. Oli ollut maailmanlopun huutokauppoja, joissa myytiin kaikkea rojua suureen hintaan, yhtäkkiä kaiken arvostus oli kääntynyt ylösalaisin, ja paperiliittimestä joutui maksamaan enemmän kuin timanttitiarasta. Huoneessa oli siisti sänky, pöytä ja tuoli. Huoneen seinällä oli taulu, jonka romanttisiin kehyksiin olisi toivonut jotakin herttaisempaa kuvaa kuin irti leikattua päätä. Sen kasvoilla väreili samanaikaisesti suuri pelko ja mistään piittaamaton virnistys.