Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Lyhyitä päiväkirjamerkintöjäni arkisista elämäntilanteista, joihin lähes jokainen tahtomattaan joutuu. Ne ovat itse asiassa kaikkeuden keskusta huojuen kiertävän, mekaanisesti ilmastoidun kaasuplaneetan

koneenkäyttäjän unia. Eläimet, erityisesti hevoset, linnut ja lepakot

jakavat yhteisen ymmärryksen kanssani.

Virkamiehen päiväkirja

Sairaalan katolla

23.02.2012 - 21:59

 

Hän heitti lunta päälleni ja nauroi. Oli juuri satanut lumen, olin päässyt sairaalasta. Se oli iso paikka; portin ulkopuoleltakin, monen kilometrin päästä katsottuna, se peitti maiseman. Muistan, kuinka olin eräänä viime kesän lämpimistä päivistä sairaalan katolla. Sinne meneminen oli tietenkin ehdottomasti kielletty, mutta sain ajatuksen päähäni seuratessani kerran sairaala-apulaisia, jotka veivät pyykkiä kuivamaan vintille. Silloin huomasin, että vinttikerroksesta johtivat pienet portaat ylös ja niiden päässä oli luukku. Eräänä varhaisena aamuna, kun hoitajat olivat ohittaneet osaston aamuisella lääkekierroksellaan, hiippailin portaikkoon. Vintille päästyäni vedin henkeä ja kapusin pienet portaat ylös. Kattoluukku oli kiinni. Harmistuneena olin jo kääntymässä ja palaamassa alas, kun vielä kerran voimakkaasti töytäisin luukkua. Silloin se antoi perään. Hetken päästä olin katolla. Mikä raikas aamu ja säteilevä aurinko! Viileä aamupuhuri puhalsi, mutta heti huomasi, että päivästä tulisi lämmin. Menin istumaan suuren tuuletinpömpelin suojaan, johon paistoi Aurinko. Nukahdin. Kun heräsin, Aurinko oli siirtynyt ja olin varjossa, mutta enää ei ollut kylmä. Venyttelin itseäni ja lähdin haukotellen katsomaan, mitä nähtävyyksiä maailmalla oli minulle tarjota.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS